perjantai 2. helmikuuta 2018

Keittiökoneet tilattu ASTA-messuilta

Tänään oli raksavapaa ja ASTA-rakentajamessupäivä. Olimme isännän kanssa saaneet rakentaja.fi-sivustolta ilmaisliput kyseisille messuille, ja päivää oli odotettu hartaasti. Olemme nyt kolmena peräkkäisenä vuonna käyneet messuilla, ja joka vuosi isännän kanssa olemme päivitelleet sitä kuinka kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuneet. Ensimmäisenä vuonna katselimme talotoimittajia ja tontteja. Toisena vuonna mielenkiinnon kohteena olivat muun muassa kaikki lvi-ratkaisut ja sisäportaat. Tänä vuonna messuilla sai kävellä aika monen esittelypisteen ohi, ja tutustua vihdoin kodinkoneisiin, jotka viime vuonna tuntuivat vain kaukaiselta haaveelta.

Messuilla oli kaksi isoa kodinkonemyyjää, Gigantti ja Power. Pyysimme molemmilta tarjoukset kodinkoneista, ja päädyimme päivän päätteeksi tilaamaan kaikki keittiökoneemme Powerilta. Emme todellakaan olleet lähteneet hakemaan tarjousta sillä ajatuksella, että koneiden ostosta päätettäisiin heti tänään, sillä emmehän me ole kertaakaan edes käyneet liikkeissä katsomassa kodinkoneita. Isännän kanssa olemme kuitenkin luonteeltamme "toi on hyvä, otetaan se" -tyyppejä. Emme esimerkiksi jonkin laitteen ulkonäköön tykästyttyämme osaa enää tyytyä mihinkään muuhun. Ja niin ne päätökset nyt tehtiin, kertaistumalta, kun hyvät löytyi. Meille tulee keittiöön alla kuvassa olevat AEG:n laitteet, poislukien liesituuletin, joka on Savolta. Keittiökoneet tulivat maksamaan yhteensä 5300 euroa.



Jääkaappi ja pakastin

Meillä oli edellisessä asunnossamme isännän remontoima keittiö isännän itse valitsemilla kodinkoneilla. Pidimme molemmat silloisista valinnoista, kuten Samsungin jääkaapista ja pakastimesta, jotka olivat vierekkäin täyskorkeina, ei-integroituna. En itse kaipaa integroituja kylmäkoneita, vaan oikeastaan jopa haluan, että ne erottuvat selkeästi ja jykevinä. Halusimme ehdottomasti, että ovenkahva on vipumallinen, eli että siitä voi kääntää, jotta ovi aukeaa helpommin.

Päädyimme AEG:n jääkaappiin RKE83924MX, ja pakastimeen AGE82924NX, joissa on vipukahva sekä ovessa ohjausta ja lämpötilan seurantaa varten LCD-näytöt. Jääkaapissa ja pakastimessa ehdotonta plussaa oli se, että kaikki laatikot liikkuvat rullakiskoilla, ja niiden liikuttaminen oli todella sujuvan tuntuista. Ovessa oli kekseliäästi erikokoisia paksusta muovista valmistettuja laatikoita, joita voidaan joustavasti ripustaa erilaisille korkeuksille ja siirrellä mihin kohtaan ovea tahansa. Jääkaappi ja pakastin tulivat maksamaan 895 euroa/kappale.







Keittotaso

Keittotason kriteereinä meillä oli se, että se on 80cm leveä, mahdollisimman vähäeleinen ja yksinkertainen. Meitä eivät houkutelleet liesitasot, joissa on paljon merkintöjä, näkyviä kattilanpaikkoja tai kovin erilaisia keittoalueita. Valinta osui tällä kertaa AEG:n 80cm leveään IPS84530FB -induktiotasoon. Tason ollessa pois päältä siinä on näkyvillä vain virtapainike. Tason käynnistyessä siihen ilmestyvät punaiset merkinnät kattiloiden sijoitusta varten. Tässä AEG:n tasossa oli plussaa se, että jokaiselle keittoalueelle on omat kytkimensä, eli kunkin niiden lämpöasetuksia voidaan säätää yhdellä hipaisulla. Joissakin tänään katsomissamme Siemensin ja Boschin tasoissa piti ensin valita keittoalue, jota haluaa säätää, ja vasta toisella hipaisulla pääsi valitsemaan kyseisen alueen lämpöasetuksia. Tämän tason valinnassa törsättiin lähinnä ulkonäön vuoksi vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Hintaa tasolla oli 849 euroa.




Liesituuletin

Liesituuletin halutaan nykyään usein integroida tasoon tai kattoon, jottei se roikkuisi perinteisesti tason yllä. Meitä ajatus perinteisestä liesituulettimesta ei juurikaan ole häirinnyt, tai ainakaan niin paljoa, että olisimme halunneet käyttää siihen useita satoja euroja enemmän. Omasta mielestäni keittiö saa näyttää keittiöltä liesituulettimineen, vaikka se onkin yhtä avointa tilaa olohuoneen kanssa. Pidän myös siitä, miten liesituulettimen valot valaisevat keittiön tasoa matalalta korkeudelta. Liesituuletin haluttiin samantyylisenä kuin edellisessä asunnossamme, eli lasisella kuvulla ja kaarevana, jotta liesituulettimen päälle ei vahingossakaan kerry ylimääräisiä purkkeja ja purnukoita. AEG:llä ei ollut tarjota saarekemallisia lasisia liesituulettimia, joten valitsimme Savon I-6009-S2 -liesituulettimen. Edellinen liesituulettimemme oli käytännössä sama malli, mutta seinäasennuksella, joten tuote on tuttu ja hyväksi koettu. Tätä tuotetta myymälässä ei ollut nähtävillä, mutta täytyy luottaa siihen että pidämme edelleenkin sen ulkonäöstä. Hintaa tuulettimelle tuli 611 euroa. Gigantin tarjouksessa tämän tuotteen hinta oli 580 euroa, mutta saimme onneksi Powerilta vielä koko summan pyöristyksen, joka kattoi tämän hintaeron.


Uuni

Uuneissa päätimme pysyä yksinkertaisella linjalla ja suosimme jälleen samaa mallia kuin edellisessä asunnossamme. Meille tärkeää oli, että uunista löytyy paistomittari sekä mahdollisesti pyrolyysitoiminto, jollaista emme ole koskaan vielä kokeilleet. Valitsemaamme malliin on tulossa maaliskuussa sellainen muutos, että painikkeet muuttuvat hipaisukytkimiksi eli ulkonäkö ja puhdistettavuus paranevat. Tilaukseemme laitettiin malli BPS556220M -uuni, jota ei vielä löydy AEG:n sivuilta. Vastaava lienee tällä hetkellä BPS552220M. Itse olen aina pitänyt tässä uunissa yksinkertaisuudesta, eli siitä että saan toisesta ulos painettavasta rullasta valita ohjelman ja toisesta lämpötilan. Katselimme myös uuneja, joissa oli kaikenlaiset kosketusnäytöt ja valikot resepteineen, mutta itse sain niiden ajattelemisesta lähinnä vain päänsäryn. Positiivista oli, että tässä uunissa oli kaksi pyrolyysiohjelmaa ja kolme peltiä mukana. Hintaa uunille tuli 712 euroa.




Keskellä olevat kytkimet muuttuvat hipaisukytkimiksi meille tulevaan malliin
Mikro

Olimme ajatelleet, että meille riittäisi ihan tavallinen integroitava mikro, mutta nykyään niiden hintaerot mikro-uuniyhdistelmiin ovat hyvin pieniä, alle 200 euroa. Meille valikoitui siksi AEG:n KME761000M -Compact-uuni, joka on ulkonäöltään täydellisen sopiva sen alapuolelle sijoitettavan uunin kanssa. Laite on käytännössä samankokoinen kuin AEG:n integroitava mikro, mutta toimii mikron lisäksi myös uunina aina 230 asteeseen asti, monenlaisilla eri paistotoiminnoilla. On positiivista, että saan parin painalluksen kautta käytettyä laitetta mikrona, mutta tarvittaessa voin tehdä ruokaa kahdessa uunissa samanaikaisesti. Uunin ja mikrouunin pellit ovat täysin yhteensopivia, joten meillä tulee olemaan yhteensä 5 uuninpeltiä käytettävissä. Isännän mukaan meillä oli edellisessäkin asunnossa uunissa toiminto, jolla uunin sai käynnistymään ajastettuna tiettyyn aikaan, mutta vasta tämän mikron näytöltä hoksasin toiminnon helppokäyttöisyyden ja hyödyt, joten se saattaa vielä oikeastikin tulla käyttöön. Plussaa oli myös se, että uunin luukku aukeaa eteen- ja alaspäin aivan kuten tavallisen uuninkin, joten mikroa pystyy käyttämään kummalta tahansa puolelta ilman, että tarvitsisi kiertää oven aukeamispuolelle. Mikrouunille tuli hintaa 702 euroa.


Astianpesukone 

Astianpesukoneen haluamme piilottaa kalusteoven taakse, eli hakusessa oli integroitava malli. Edellisessä asunnossamme integroitua astianpesukonetta piti aina yrittää kuunnella ja arvailla, onko se jo lopettanut, joten tällä kertaa halusimme lattiaan heijastuksen jäljellä olevasta pesuajasta. Toinen olennainen vaatimus oli se, että koneessa on oma erillinen koritaso aterimille. Nämä vaatimukset täytti AEG:n FSE83720P. Plussaa tässä mallissa oli ainakin mainosten mukaan koneen alhainen äänitaso, sillä se sijaitsee samassa avoimessa tilassa kuin olohuoneemme. Koneessa on sisävalo, joka parantaa näkyvyyttä, ja koreissa oli myös useita silikonia sisältäviä lisätukia erilaisille astioille, kuten veitsille aterinkorissa. Isännän suosikki oli se toiminto, että koneen luukku aukeaa automaattisesti, kun ohjelma on loppunut. Valinnat tehdään hipaisunäppäimillä koneen yläreunasta. Astianpesukoneen hinta oli 722 euroa.


Jäljellä oleva pesuaika heijastuu jokseenkin tähän tyyliin lattiaan

Yläkorissa punainen silikoniteline veitsille.

Ylimmän korin saa otettua pois ja pestyä vaikka uuninpellin sen paikalla

Kokonaissumma siis näille laitteille oli 5386 euroa. Loppusumma oli yli tuhat euroa yli budjettimme, joka oli 4300 euroa. Olimme budjettia varten laskeskelleet, että ostamme jonkinlaista keskitasoa olevat kodinkoneet, mahdollisesti IKEAsta. Tyypillisesti valintatilanteessa ne enemmän silmää miellyttävät ja kivemmilla ominaisuuksilla olevat koneet veivät voiton ja budjettivastaava löysäsi kukkaron nyörejä tuohon tuhannen euron ylitykseen. Tässä vähän auttoi se, että myyjä pyöristi summan edes seuraavaan tasasummaan 5300 euroa.

Powerilta ostamisessa voisin mainita sen huonon puolen, että laitteita ei pysty maksamaan vasta toimituksen jälkeen, ellei ota Aktiiviraha MasterCard-korttia. Tuntui naurettavalta, että piti kodinkoneita ostaessa kertoa varallisuudestaan, tuloistaan ja ammatistaan sekä täyttää myyjän kanssa korttihakemus kortille, jota et halua tai tarvitse, kun vaikkapa talopaketin lähes 50 000 euron puutoimitus toimitettiin ja laskutettiin ongelmitta jälkikäteen ilman tällaisia säätöjä! Kortin voi peruuttaa yhdellä puhelinsoitolla sen jälkeen kun toimitus on ohi ja lasku maksettu, mutta tuntuu järjettömältä kaikkien ajan ja resurssien haaskaamiselta kuitenkin.

Messuilta voisi vielä mainita toisenkin ostoksen, suihkusetin yläkerran kylpyhuoneeseen. Meillä alkuperäinen suihkubudjettikin on räjähtänyt käsiin jo silloin kun ostettiin Grohen sadesuihkut Tallinnasta, mutta korotin budjettia ja ajattelin, että yläkertaan sitten hankitaan 200 eurolla suihku. Sekään ei pitänyt, kun törmäsimme messuilla Damixan Hilina -suihkusettiin, joka on sadesuihku termostaattihanalla ja käsisuihkulla, jossa useita hierovia toimintoja. Suihku oli nyt ihan kivassa tarjouksessa, 299 euroa, joten sellainen lähti mukaamme kotiin.




Budjettivastaavalla ei mennyt tänään ihan vahvasti, mutta siitä huolimatta olen erittäin tyytyväinen ostoksiimme. Täytyy koittaa kiristää sitä kukkaron nyöriä jossakin muualla (yeah, right..)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...