sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Yläpohjan eristystä ja höyrynsulkuteippausta

Tänään meillä isännän kanssa oli jälleen raksapäivä, ja pari kiireellistä asiaa saatiin tehtyä. Harrastetilan yläpohjasta puuttui vielä levyvillakerros. Tila oli ahtaampi kuin talon varsinaisessa yläpohjassa, ja kulkureitti sinne oli talon päädyssä olevasta luukusta.  Levyvillojen asennuksessa vierähti pari tuntia, ja nyt koko talon yläpohjassa on ensimmäinen villakerros. Talossa pysyy lämmöt jo hyvin sisällä, ja tänään lämpötila oli mittarin mukaan 14'C. Enää höyrynsulkumuoviin ei pitäisi kondensoitua vettä, kun eristeet ovat paikallaan ja kosteudenpoisto on toiminnassa koko ajan.

tarkistusluukku

yläpohja
Isäntä istumassa harrastetilan yläpohjassa
Isäntä yläpohjassa askartelemassa
yläpohja
Valmista levyvilloitusta harrastetilan yläpohjassa
Kosteudenpoistoputki parvekkeella


Eilen isäntä oli saanut asennettua harrastetilan tiilikatteen harjatiivisteineen ja lumiesteineen sekä päätyräystäspelteineen, siltä osin kuin ne tässä vaiheessa asennetaan. Harrastetilan katolle tullaan vielä kasaamaan rakennusteline, jonka avulla vieressä olevan korkeamman päädyn julkisivua päästään tekemään. Tästä johtuen tiiliä ei asenneta vielä koko katto-osuudelle, vaan loppu peitetään väliaikaisesti pressulla. Näin vältytään tiilien rikkoutumiselta ja ylimääräiseltä työltä.

 
Aloitin oman raksapäiväni siivoamalla asentajien ahkerasti tekemät sotkut ;) Siivoillessani olen miettinyt, miten muilla työmailla on ollut tapana toimia siivoamisen suhteen. Muistan joskus raksablogeista lukeneeni asentajista, jotka siivoavat itse omat sotkunsa, ja rakennuttajat ovat tyytyväisiä, kun työmaalla on siistiä töiden jäljiltä. Liittyyköhän se jotenkin urakkatyöhön tai muuttovalmiiksi tilattuihin taloihin? Itse olen tyytyväinen työnjakoon omassa projektissamme. Koska maksamme asentajille tuntipalkkaa, olen tyytyväinen, että he käyttävät työaikansa erityistä ammattitaitoa vaativiin töihin eivätkä roskien keräämiseen. Siivoilinkin tänään työmaalla tunnin verran päivän aluksi ja taas on maanantaina asentajien mukava tulla tekemään sotkua töitä.

Ennen siivousta
Siivouksen jälkeen
Isäntä kahvittelemassa heti päivän aluksi

Kaunis aurinkoinen päivä, valo tulvii yläkertaankin olohuoneen isoista ikkunoista
Siivouksen jälkeen aloitin itse yläkerrassa höyrynsulkumuovien teippailun. Välipohjan ja yläkerran höyrynsulkumuovit kohtaavat toisensa yläkerran lattian tasalla, ja alin koolaus tekee niille puristusliitoksen. Tämän lisäksi liitos vahvistetaan höyrynsulkuteipillä, minkä asentajamme antoi minulle tehtäväksi. Varmistin teipin tarttumisen harjaamalla muovien päältä sahanpurut pois ja pyyhkimällä sen pinnan vielä kostealla pyyhkeellä. Höyrynsulkuteipin kanssa taiteilu on viheliäistä touhua, sillä se tarttuu niin herkästi kiinni joka paikkaan. Linjoista oli vaikeaa saada suoria, kun teipistä irtoava suojapaperi on aina tiellä. Lopulta teipin ollessa paikoillaan voitiin ylimääräiset muovit leikata pois, jättäen kuitenkin jäljelle ainakin koko höyrynsulkuteipin osuus. Tämä jäljelle jäävä 10cm jää kipsivalun alle. Nyt yläkerran höyrynsulku on ymmärtääkseni vain yksittäisten reikien teippailuja vaille valmis.

Välipohjan ja yläkerran höyrynsulkumuovien liitos
Höyrynsulkuteippi paikallaan

Ylimääräiset leikattu pois
Vähän on "itte tehdyn" näköinen, mutta pitäisi olla tiivis
  
 
Meidän makuuhuone ja vaatehuone

Pientä lisäpuhdetta saatiin päivään, kun isäntä työsti kolme reevauslautojen tukipuuta ylös sisätäytöistä. Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla, kuinka syvälle kukin tukipuu on asennettu sisätäyttöihin. Kun tuo täyttömäärä on tärylevyllä lätkätty tiiviiksi murskemassaksi, puita ei niin vain nykäistä ylös. Kukin puu vaati sitkeän lekalla hakkaamisen ja sorkkaraudalla vääntämisen, jotta murskepatjan ote niistä hellitti. Vielä olisi useita samanlaisia vedettävänä ylös, mutta tänään säästeltiin voimia puiden kantamiseen. Kannoimme nimittäin suuren pinon väliseinätolppia sisään kuivumaan. Ensi viikolla alkaa yläkerran väliseinärunkojen asentaminen!

 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...