tiistai 21. helmikuuta 2017

Elävien kirjoissa taas

Tämä perhe on vihdoin palannut elävien kirjoihin, kiva jos olette siellä vielä kuulolla. Viime viikon aikana kaikilla perheemme jäsenillä oli vuorotellen mahatauti, ja sitä edellisellä viikolla oli flunssaa. Raksalla hommat ovat edenneet hyvin hitaasti asentajien lähdettyä ja styroxien asentaminen on vieläkin kesken. Sairastaessa rakennusprojektin haavoittuvuus kirkastui mielessä uudella tapaa, ja elämää tuli tarkasteltua vähän syvällisemmin. Uskoakseni muutkin rakentajat painivat näiden samojen asioiden kanssa.

Tein juuri pari viikkoa sitten työssäni kehittämishankkeen riskien arviointia, ja yksi vakavasti otettava riski oli avainhenkilöiden sairastuminen tai irtisanoutuminen. Tällaisissa tapauksissa työt on jaettava jäljelle jääneiden työntekijöiden kesken uudelleen tai käytettävä osa hankkeen rahoituksesta sijaisten hankkimiseen. Rakennusprojektissa talon budjetti on usein mietitty niin pennilleen, ettei yli ole varaa mennä palkkaamalla työvoimaa. Töitä ei myöskään voi jakaa uudelleen, jos kaikki avainhenkilöt ovat pois pelistä eikä ole ketään kenelle jakaa. Vaihtoehdoksi jää vain projektin viivästyminen, joka toisaalta voi myös tuoda kustannuksia vuokramenojen tai vaikkapa talon lämmityskulujen muodossa. Keskeneräiselle talolle ei myöskään tee hyvää seistä pitkään viimeistelemättömänä ja esimerkiksi ilman ulkovuorausta.

Tämän riskin ymmärtäminen sai minut jälleen kiinnittämään huomiota siihen, miten huolehdimme päivittäisestä jaksamisestamme. Olen luonteeltani suorittajatyyppiä, joka on oppinut selviämään kovastakin stressistä ja työmäärästä tekemällä to do -listoja sekä niiden sisäistä jatkuvaa priorisointia. Tässä vauhdissa pyykkikasat kasaantuvat, ruoaksi syödään einestä, hiukset pestään minuutissa lavuaarissa, energiajuoma löytyy aina laukusta ja tupakkaa taskusta. Tähän asti menetelmä on toiminut loistavasti, kun asioita on pitänyt suorittaa lyhyellä tähtäimellä ja satanen lasissa. Olen ollut jopa ylpeä suorituskyvystäni, vaikka olen aina tiedostanut, että se tapahtuu riskeeraamalla oman terveyden ja jaksamisen. Taloa rakentaessa kuitenkin huomaa, että tätä ei voikaan koko ajan suorittaa, vaan tämän kanssa pitää oppia elämään normaalia elämää. Oppimisprosessi on vasta alussa, mutta aloitetaan nyt vaikka siitä, että päivittäinen energiajuoma-annos on vaihtunut veteen ja hyvin pysyy silti hereillä.

Kulmassa sauna ja pesuhuone, jossa lattiavalusta tehdään paksumpi

Tänään ja eilen isäntä pääsi uuteen vauhtiin raksalla. Kottikärryt ovat viuhuneet, ja soraa on kuljetettu vauhdilla ulos talosta. Styroxien asettelu on jatkunut saunan ja pesuhuoneen nurkkauksesta, jossa sorapatjan korko laskettiin lattiavaluun tehtävien kaatojen vuoksi 5cm alemmaksi kuin talon muissa osissa. Kuvasta näkyy, kuinka isäntä on jo tehnyt sorapatjaan kuopan, tasoittanut sen ja upottanut siihen yhden kerroksen styroxia. Putkille tehtiin lovet styroxeihin ja putkien läpituomisen jälkeen lovet tiivistettiin uretaanilla. Samalla radonputki kaivettiin näkyville kodinhoitohuoneen nurkkaan, josta sitä jatketaan kohti yläkertaa.


Radonputki
Tänään isäntä oli askarrellut "mittatilauspaloja" niihin kohtiin, joihin ei mahtunut kokonaista levyä. Styroxlevyjen asettelua hidastaa, jos erityishuomiota vaativien kohtien määrä on suuri. Meillä erityishuomiota vaativat takan alle tuleva laatan vahvennos, kahden kantavan väliseinän alle tulevat laatan vahvennokset sekä talon keskellä seisovat kantava väliseinä ja kantava pilari. Näissä kohdissa on pitänyt viistota styroxeja tai tehdä niihin reikiä tai väistöjä. Työtä hidastaa ylipäätään myös se, että talomme on kahdeksankulmainen. Isäntä on saanut hienosti töitä eteenpäin, ja iltapimeällä otetussa kuvissa näkyy, että ruokailutilan, keittiön, työhuoneen ja eteisen alla alkaa olla valmista sekä olohuone lähes kokonaan.

Paljon mittatilauspalojen tarvetta, kun keskellä on pieniä aukkoja
Ahkeroinnin tuloksena täydet neljä kerrosta styroxia. Lattiassa väliseinän alle tuleva laatan vahvennos. Taustalla pääovi.
Ruokailutilasta olohuoneeseen päin katsottuna





Tällä hetkellä styroxit ovat vielä laittamatta kodinhoitohuoneeseen, eteiskäytävään sekä harrastetilaan. Innolla tai kauhulla odotetaan, että päästäisiin jo laittamaan lattialämmitysputkia ja teräsverkkoja.

Tämän kokoinen alue sekä harrastetila vielä ilman styroxia

4 kommenttia:

  1. Auts, sairastaminen on niin kurjaa! Hyvä, että olette jo terveinä.

    Tunnistan itsessäni myös hieman kuvailemaasi suorittaja-tyyppiä. Raksan aikana opin aika nopeasti, että 1) aikataulujen suunnitteleminen on lähes mahdotonta ilman aiempaa kokemusta rakentamisesta ja 2) parempi, ettei aikatauluta mitään edes mielessään, sillä pettymys on hyvin karvas, kun ei se aikataulu sitten pidäkään. Me olimme esimerkiksi varmoja, että saamme talon muuttokuntoon heinäkuuksi, mutta kas, muuttolupa tuli syyskuun lopussa :D Mietimme myös pariin otteeseen, että olisimme ottaneet jonkun tekemään seinien tasoitustyöt. Hinta-arvio siitä oli 3000e ja laskimme, että tuolla summalla olisimme asuneet vuokrakämpässä noin viisi kuukautta. Oli siis tällä tavalla ajateltuna halvempaa tehdä itse ja käyttää se reilu kuukausi niihin omaa aikaa. Kiire on ehkä se hartiapankkirakentajan pahin vihollinen. Kun sen osaa jättää pois, niin jaksaakin paremmin. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on ihan ykkösjuttu, muistakaa nukkua, levätä ja pitää välillä vapaapäiviäkin. Näin isossa projektissa ei kannata ihan hirveästi murehtia kuukausien saati viikkojen viivästyksiä. Siitä omasta kodista ehtii kyllä sitten nauttia :)

    Hienosti teillä etenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kaiken mitä sanoit.
      Meiltä kun on kysytty, koska aiotaan muuttaa, niin ei aluksi annettu mitään järkevää vastausta (tyyliin "sitten kun talo on valmis.."). Vähitellen sitä on kuitenkin alkanut sanomaan, että jos nyt jouluksi 2017, samalla pitäen sitä vähän epärealistisena..
      Olen kyllä jo huomannut, että se oman kodin kaipuu alkaa vaikuttamaan ostopäätöksiin. Aluksi oli tarkoitus tehdä kaikki itse, mutta sitten sitä miettii, josko kuitenkin tilaisi tasoitustyöt urakoitsijalta.. Tai jos vaikka ilmastointienkin asennukseen palkkaisi työmiehen.. Haluaisi vaan siis päästä nopeammin eteenpäin. Nyt vaan jäitä hattuun ja kukkaron nyörit tiukille :)

      Poista
  2. Sairastelu on tosi syvältä! Hyvä kuulla, että olette palanneet takaisin touhuun.

    Hyvältä näyttää styroksihommat!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...