torstai 15. syyskuuta 2016

Aloituskokous pidetty

Tänään oli projektimme aloituskokous. Menimme vastaavan mestarin kanssa hyvissä ajoin tontille odottelemaan tarkastusinsinööriä. Tovin odoteltuamme puhelin soi, ja tarkastusinsinööri tiedusteli olimmeko tulossa tapaamiseen, joka pidetään kaupungintalolla. Hiukan nolostuneina kiirehdimme oikeaan paikkaan miltei puoli tuntia myöhässä, ja kokous pidettiin pikakelauksella. Tästä myöhästymisestä otan itse syyn niskoilleni, sillä mieleen muistui puhelimen soidessa, että aikaa varatessani oli puhetta kokouksen pitämisestä "toimistolla". Mutta kun ihan tosissani luulin, että aloituskokouksessa on tarkoitus vain potkia kiviä tontilla ja päivitellä, että joo-o, tuohon se tönö sitten pitäisi pystyttää..

Aloituskokouksen sisältö oli siis minulle ennestään tuntematon asia, mutta olin kuitenkin varautunut siihen ottamalla mukaan lähes kaikki mahdolliset paperit ja piirrustukset. Asialista tai pöytäkirjamalli on kuntakohtainen, mutta muille aloituskokouksen sisältöä pohtiville tässä esimerkki Pirkanmaalta. Tarkastusinsinööri oli aloittanut pöytäkirjan täyttämällä tonttimme tiedot sekä ruksimalla kääntöpuolen välttämättömiä pikkuruutuja. Minä sitten toimin sihteerinä loppulomakkeen täyttämisessä, kun sitä käytiin yhdessä läpi. Pahoittelen kuvien laatua, koitan korvata köyhän miehen skannaukset (eli puhelimella paperista otetut kuvat) paremmilla, kun on oikea skanneri käytettävissä. Kuvia saa klikkaamalla suuremmaksi ja mahdollisesti tarkemmaksi.




Aloituskokouksessa on siis tarkoitus kerätä kuntaan tietoa projektin vastuuhenkilöistä ja suunnittelijoista sekä varmistaa, että rakennuttaja tietää omat vastuunsa ja velvollisuutensa. Samassa yhteydessä tarkistetaan rakennuslupa ehtoineen sekä kunnasta vielä puuttuvat asiakirjat, ja annetaan lupa töiden aloittamiseen. Omassa aloituskokouksessamme annoimme tarkastusinsinöörille rakennekuvat sekä KVV/IV-työnjohtajan ilmoituksen, nimesimme minut vastuuhenkilöksi käyttö- ja huolto-ohjeen laatimiseen sekä mainitsimme pöytäkirjassa autokatoksen korkeuden korottamisen 20cm suunnitelmiin nähden. Lopullisia LVI-suunnitelmia meillä ei ollut vielä suurina tulosteina, sillä pohjatöiden aikaan niihin tehtiin muutoksia. Ne pitää siis vielä tulostaa ja toimittaa tarkastusinsinöörille.

Saimme kokouksen päätteeksi pyytämällä tarkastusinsinööriltä KVV-työn, IV-työn sekä rakennustyön tarkastusasiakirjat eli käytännössä vastaavan mestarin sekä kvv/iv-vastaavan tarkistuslistat, kaikki omilla lomakkeillaan. Alla esimerkki rakennustyön asiakirjasta. Lomaketta kuuluu säilyttää työmaalla, ja se toimii muistilistana ja pöytäkirjana, jotta kaikki asianmukaiset tarkastukset tulevat tehdyksi. Itse pohdin ääneen sitä kuinka säilyttäisin lomakkeet, jotta ne pysyisivät siistinä. Tähän vastaava mestarimme tokaisi, että ei kukaan usko lomakkeen olleen työmaalla, jos se on puhdas. Täytynee siis löysätä pipoa ja tyytyä vain pitämään huolta, etteivät nämä tärkeät paperit katoa.


Maanantaina sähköurakoitsija oli käynyt asentamassa mittauskeskuksen tulevan autokatoksen reunaan, ja sen mittaroinnin oli ilmeisesti Elenia hoitanut tiistaina. Rakennuspaikan sijainti oli käyty merkitsemässä, tosin talon kahdeksasta kulmasta vain kolme oli merkitty, mutta tallin kaikki neljä kulmaa löytyivät. Täytynee luottaa, että perustusten tekijä osaa mittailla talon paikoilleen noista merkityistä kulmista. Ajankohtatietoa perustusten urakoitsijalta odotellaan edelleen. Edes puhelinsoitto ei auttanut selventämään asiaa, vaan pyydettiin laittamaan sähköpostia (joka tehtiin jo viime viikolla). Jää nähtäväksi, kompensoiko varsinainen perustusten valaminen tämän yhteydenpidon heikkouden.

Mittauskeskus "autokatoksessa"

Niille tarkkaavaisille, jotka ihmettelevät julkaisun kellonaikaa; tämän rakentajan leipätyöhön kuuluvat myös yövuorot, joissa toisinaan on hiljaisiakin hetkiä. Projekti ei onneksi ainakaan vielä ole aiheuttanut unettomia öitä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...