tiistai 20. syyskuuta 2016

Laskujen täyteinen raksaviikko 3

Raksaviikolla 3 tontilla ei tapahtunut edistystä, mutta laskuja tippui postiin useita. Maksettuja laskuja lisätään reaaliajassa Rahanmenoa-välilehdelle.

LVI-suunnittelija laskutti vahingossa vähemmän kuin oli sovittu, ja saatiin suunnitelmat tuolla halvemmalla hinnalla vaikka kuuliaisesti asiasta sanoin. Räjäytysfirmalta tuli louhintalasku, ja avolouhintaa oli lopulta 126m2 edestä, kanaalilouhintaa 18m2 ja maakiviä 15m3. Sitä en tiedä, miksi toiset ilmoitettiin neliöinä ja toiset kuutioina. Loppusumma 3444 € oli positiivinen yllätys, vaikka se ylittikin 3000 euron räjäytysbudjettimme. Eipähän jouduttu louhimaan "kymppitonnia" :) Tähän päälle tulee vielä tosin räjäytyskatselmuksista lasku, jonka summaa emme tiedä.

Salaoja- ja sadevesitarvikkeista laskua kertyi noin 2500 € ja tärylevyjen vuokrista noin 400 €. Tärylevyjä tullaan tarvitsemaan vielä sisätäyttövaiheessa ja sadevesijärjestelmästäkin puuttuu vielä maan päälle tulevat osat. Maalämpöpumpun ja -kaivon kilpailutus on loppusuoralla, ja tavoitteena olisi lähiviikkojen aikana saada poraus tontille. Tarkemmin maalämpöpumpusta kerron, kun sopimus on tehty.

Tänään saimme ihokarvat pystyyn nostattavia uutisia pankin kautta. Meillä oli huomiseksi sovittu lainapapereiden allekirjoitus, sillä kiinnitysten hakemisesta on yli kuukausi ja niiden käsittelyajaksi on ilmoitettu 20-30 päivää. Pankkivirkailijamme soitti, että panttikirjat eivät ole vielä tulleet. Isäntä soitti maanmittauslaitokselle ja tiedusteli viiveen syytä. Silloin meille kerrottiin, että kiinnitykset voidaan tehdä vasta kun vuokraoikeus on kirjattu, ja siinä kestää hakemuksen jälkeen 3-5 kuukautta! Miten "kirjaamisessa" voi mennä niin kauan? Koska meillä ei ole kirjattua vuokraoikeutta, emme vielä saa panttikirjoja, ja ilman panttikirjoja ei lainaa voida allekirjoittaa - saati nostaa! Talopakettimme on tulossa alle kahden kuukauden päästä, ja kiinnitysten tekeminenkin kestää 20-30 päivää. Tämä koko kuvio oli itselleni täysi yllätys, ja sama ongelma on varmasti monella muullakin vuokratontin hankkijalla. Tämä olkoon siis vinkki muille, että rahoituksen järjestämisessä kestää byrokratian vuoksi kauan, ja oma pelivara rakentamisen alussa on erittäin tärkeää, jos ei ole aikaa tai halua pyöritellä peukaloita ennen rakentamisen aloittamista.

Aurinko taas paistoi risukasaan, kun eilen perustusfirma soitti, että pääsevät jo tänään aloittamaan valuvalmisteluja. Palataan perustuksiin pian, mutta tässä siitä esimakua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...