lauantai 15. lokakuuta 2016

Sisä- ja ulkotäytöt tehty

Tähänastisen rakennusuran huikein fiilis oli tänään, kun sai ajaa autolla omaan tulevaan autokatokseen. Sisä- ja ulkotäytöt on nyt siis tehty, ja tontilla on vihdoinkin valmista talopaketin tuloon!

Sokkelin sisälle laitettiin 0-32 kalliomursketta ja päällimmäiseksi kerrokseksi kapillaarisepeliä sekä radonputkea LVI-suunnitelman mukaisesti. Väleissä isäntä tärytti kerrokset pariin kertaan. Sisätäyttöihin asennettiin myös puutukia tulevan runkopystytyksen tuentaa varten. Kaivurimme on sen verran kova työmies, että isännällä oli täysi työ pysyä vauhdissa mukana.

radonputki sisätäytöt kapillaarisora kapillaarimurske
Kapillaarisepelikerros ja radonputki harrastetilan suunnasta
pohjatyöt maatyöt
Piha melko myllätty
Routasuojaukset tehtiin Thermisolin EPS 120 Routa styroxilla, 50mm paksuisilla levyillä. Perustussuunnitelmaan pohjautuneet isännän laskelmat pitivät hyvin paikkaansa, ja meille jäi vain kaksi yksittäistä styroxlevyä yli. Olimme myös lunastaneet toisen rakentajan ylijääneitä 100mm styroxeja yhden paketin verran, ja pystyimme siksi vertaamaan 50mm ja 100mm levyjen käyttöä. Ohuilla levyillä sai hiukan paremmin yhtenäistä pintaa, sillä reunoille tarvittiin leveydeltään enemmän kuin yksi levy ja näitä pystyttiin limittämään kahdessa kerroksessa. Ohuita levyjä voi myös olla helpompi leikata, sillä ainakin omalla pöytäsirkkelillämme sai leikattua vain 85mm paksuja levyjä. Toisaalta paksummat levyt olivat painavampia ja pysyivät siksi hiukan paremmin aloillaan. Pöytäsirkkelin isäntä sanoi olevan ehdoton hankinta jo routasuojausvaiheessa. Melkoinen ahertaja on se, joka jaksaa tuon määrän styroxeja sahata käsisahalla. Se on hidasta ja hankalaa, sillä pienet irtoilevat styroxpallot kiilautuvat väliin ja hidastavat sahaamista. Pöytäsahan hankinta kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä sen kasaamisessa meni yllättävän paljon aikaa.

Routasuojausta isäntä väkersi pari iltaa melko myöhään, ja illan pimentyessä jo kovin aikaisin käytössä oli myös uusi halogeenityövalo. Styroxien alle laitettiin kerros hiekkaa loivasti talosta poispäin laskien, ja päälle hiekkaa sekä mursketta.

routasuojaus styroxit ulkotäytöt sisätäytöt maatyöt pohjatyöt
Routasuojauksia takapihalla
routasuojaus ulkotäytöt maatyöt pohjatyöt



Sokkelin sisään ja etupihaan on tuotu valtava määrä mursketta, sillä talo on niin korkealla että pihatietä piti korottaa roimasti. Tämä olikin meillä jo tiedossa jo tonttia hankittaessa, mutta se ei nyt meitä haittaa koska olemme niin tykästyneet talomme paikkaan mäen päällä. Kaivuri oli kaikkiaan noin 27 tuntia tontilla kolmen päivän aikana. Olemme jo melko varmoja, että mennään heittämällä yli budjetin tässä vaiheessa. Laskua pitää kuitenkin odotella, jotta tietää tarkat murske- ja euromäärät. Sen jälkeen onkin tiedossa maatöiden ja perustusten hintaerittely myös blogissa. Seuraavan kerran tontilla olisi tarkoitus tehdä jotakin konkreettista vasta noin kolmen viikon kuluttua. Nyt vähän aikaa siis fiilistellään tätä tunnetta, että kaikki työt olisi muka tehty :)

tärylevy maatyöt pohjatyöt

Autossa vieläkin väliaikainen rengas paikallaan puhkeamisen jälkeen

ulkotäytöt maatyöt
Talon vasemmalla puolen väliaikainen käynti takapihalle. Pihaa joudutaan vielä lopuksi muokkaamaan.

ulkotäytöt

Olen muuten hiukan rakastunut tuohon meidän tontin reunassa olevaan kallionkaistaleeseen, joka päätettiin jättää louhimatta, sillä kallio ei kokonaisuudessaan ollut talon tiellä. Joka kerta tontilla käydessä olen mennyt sen päälle seisomaan tai istuskellen katsomaan rakennustyömaata. Nyt kun maata on korotettu lopulliseen korkoon, kallion päällä istuessa ei enää voi roikotella jalkojaan. Silti aina kallion pätkän nähdessäni muistan rakennustyön alkuvaiheet ja kallion paljastumisen aiheuttamat hikipisarat. Jollain tavalla se kai edustaa itselleni sitä, että esteet voi aina raivata unelmansa tieltä. Seuraavat esteet siis voivat vapaasti tulla vastaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...