lauantai 1. huhtikuuta 2017

Lattian hiontaa, ulkomaaleja ja ulko-ovia

Tässä postauksessa kaupallista yhteistyötä Toijalan värikaupan kanssa.

Maanantaina isäntä kävi hakemassa vuokralle lattiahiomakoneen ja raksaimurin. Olimme etukäteen katsoneet vuokravälineitä kolmesta paikasta, Cramolta, Ramirentiltä ja Skanskalta. Olimme aluksi eniten kiinnostuneita Ramirentistä, jonka edustajat tapasimme ASTA-messuilla. Edustajat kertoivat, että käytännössä rakentaja-asiakkaille hinnat eivät ole ollenkaan sellaiset kuin nettihinnastossa (kuten rautaukaupoissakin). Saimme 100 euron alennuskupongin ensimmäiselle vuokraukselle, kun perustamme tilin käynnillämme vuokraamossa. Juttelimme, että tarvitsemme hiontaa varten välineitä, ja edustajat sanoivat jokseenkin "katellaan teille sitten hyvää pakettia, ja voi tulla ensimmäinen vuokraus melkein ilmaiseksi". Ajattelimme, että tässä voisi olla mukava yhteistyön alku tuleville vuokraustarpeillemme.

Kun sitten vuokraus tuli ajankohtaiseksi, laitoin Ramirentille sähköpostilla asiani ja tarjouspyynnön välineistä. Sain vastauksena vuokraamotyöntekijältä järjettömän kalliit listahinnat (samat kuin netissä), joista hintaa vuokravälineille olisi jäänyt vielä yli 50 euroa alennuksen jälkeen! Luulin tämän olevan erehdys ja vastasin, että messuilla sanottiin , että katsotaan hinnat ensin kohdalleen. Sain käytännössä saman vastauksen nyt asiakkuuspäälliköltä. Laskimme, että toisesta vuokraamosta samat tavarat sai vain 14 euroa kalliimmalla kuin Ramirentiltä, vaikka meillä oli "100 euron alennuskuponki". Päätimme tämän vuoksi äänestää jaloillamme, ja maksaa hiukan enemmän rehellisen järkevillä hinnoilla vuokraavalle yritykselle. Nettisivujen perusteella Cramo ja Skanska olivat suurinpiirtein samaa hintaluokkaa, ja Skanskalta olimme aikaisemmin vuokranneet holvitukia hyvin kokemuksin. Skanskan valitsimme siis tälläkin kertaa ja hyvin pelasi homma!

Isäntä aloitti lattian hionnan maanantaina puolenpäivän jälkeen ja sai valmiiksi puolenyön jälkeen. Ei siis mikään aivan pikkuhomma. Kuten kaikki hommaa kokeilleet, myös me haluamme muistuttaa, että hiominen kannattaa aloittaa keskeltä lattiaa. Hiomakoneessa on yllättävän paljon potkua, ja voi viedä päin seiniä. Myös lattiakaatojen kohdalla kannattaa olla tarkkana, ettei hiomakone lähde omille teilleen. Raksaimuri saatiin imukauluksella kiinnitettyä hiomakoneeseen, ja osa pölystä pääsi siten heti pois lattioilta pöllyämästä. Hengityssuojain on silti ehdoton olla käytössä. Meidän lattian hiomisesta tuli kaksi täyttä pussillista betonipölyä. Hionnan lopputuloksena lattian pinta muuttui kiiltävästä mattapintaiseksi.


Takana hiomatonta pintaa ja etualalla hiottua pintaa
Kaksi täyttä pussillista pölyä tuli

Hiottu lattia myöhemmin tällä viikolla
Tiistaina kävimme hakemassa ulkomaaleja tulevaa maalausurakkaa varten. Olimme aluksi ajatelleet vain hakea maalit K-raudasta, mutta Lari oivalsi kysyä tarjousta myös harrastuspiireistä tutulta Toijalan värikaupan kauppiaalta Karilta. Tarjouksen ja paikan päällä käynnin perusteella valinta oli selvä, sillä vakuutuimme asiantuntemuksesta ja hyvästä palvelusta. Kari muisti vielä lähtiessämme mainita, että myös sellaisia tuotteita kannattaa kysyä, mitä ei ole esillä liikkeessä, sillä tilaaminen voi hyvinkin olla mahdollista. Me aiomme kysyä tarjousta ainakin sisämaaleista ja MDF-paneeleista, kun se on ajankohtaista.


Ulkomaalausvärisävyt oli päätetty jo rakennuslupahakemukseen, ja niiden ulkonäkö vain varmistettiin vielä ennen maalien sekoittamista. Tummaharmaata käytetään julkisivun tehosteosioihin sekä räystäiden aluksiin ja vaaleanharmaata kaikkeen muuhun. Halusimme mahdollisimman kylmänharmaan sävyn, joka ei taittaisi siniseen. Lopputuloksen näemme vasta paljon myöhemmin, kun koko talo on verhoiltu ja maalattu. Julkisivumaaliksi valitsimme värikaupan suosittelemana Tikkurilan Ultra Classicin, josta olen kuullut sanottavan, että on paras valinta ulkomaalaukseen. Valitsimme himmeystasoksi puolihimmeän, jotta pinta hylkisi hiukan paremmin likaa, mutta ei näyttäisi liian kumiselta.


Tikkurilan Ultra-maalien himmeystasoja, keskellä puolihimmeä
Viihdyimme liikkeessä oikein hyvin, vaikka aina jännitän ostosreissuja pian kaksivuotiaan täystuhomme kanssa. Poika oli yllättäen kuin liimattu maalinsekoituskoneen eteen, niin hienon näköistä se touhu oli. Itse selailin lyhyesti tapetti- ja kaakelivalikoimia. Ei kuitenkaan vielä uskalla innostua liikaa, kun ne valinnat ovat vielä melko kaukana edessä.


Tapettivalikoimaa





Seuraavaksi oli keskiviikkona vuorossa ulko-ovien asentamista. Ensin oviaukoissa leikattiin höyrynsulkumuovit oikeaan mittaan ja kiinnitettiin teipeillä, jotta ne jäävät karmin taakse ja tiivistyvät uretaanien myötä paikoilleen. Ensimmäinen ovi oli harjoituskappale, jossa kaikki tehtiin väärin. Yritimme irrottaa ovea karmeista, ja kun se ei onnistunut, punnersimme oven sellaisenaan oviaukkoon. Minä yritin sen jälkeen pitää auki avattua ovea paikallaan, kun isäntä yritti kiinnittää karmeja. Eihän siinä mitään tullut, kun puolilasiovi painoi niin paljon, että karmit heiluivat puolelta toiselle oviaukossa. Vuorotellen meni hermot ja tehtiin vienoja "äänenavausharjoituksia". Kun oven alle tajuttiin vihdoinkin tehdä koroke, ja saatiin karmit kiinnitettyä, todettiin että kynnyksen alle asennetut täkkipultit, joilla karmi nousee oikeaan korkoon, olivat väärässä paikassa. Tilanne korjattiin irrottamalla ovi, korjaamalla täkkipultit, ostamalla kiiloja ja yrittämällä uudelleen. Saimme siis keskiviikkona kaikkiaan yhden oven asennettua, aikamoinen saavutus.

Luki isäntä välillä ohjeitakin


Torstaina otimme alusta asti oikean tavan käyttöön ja irrotimme oven karmeistaan ennen asennusta. Tämä onnistui helposti siten, että tehtiin pehmustettu koroke, johon ovi avattiin 90 asteen kulmassa karmeihin nähden. Karmit saatiin laskettua ovesta irti kuin itsestään. Karmien asennus sujui kiilojen ja vatupassin kanssa hyvin, ja oven paikalleen nostamisen jälkeen tehtiin vielä korjauksia ruuveihin. Loppuillan puhteiksi kannettiin 1/3 ulkoverhouslaudoista sisään taloon kuivumaan. Lautapinojen välissä oli myös yllätyksenä rottaparka, joka piti viedä läheiseen metsään. Maalausta varten on jo aloitettu telineiden tekoa sisälle taloon.

Sisään kannetut ulkoverhouslaudat

Perjantaina isäntä kävi raksalla tiivistämässä asennetut ovet uretaanilla, asentamassa oviin lukot ja laittamassa yläkerran parvekkeen oviaukon umpeen. Avaimiksi valitsimme Abloy Sentot, joilla on vielä patenttisuojaa reilusti jäljellä, eikä kuka tahansa voi siis teettää avaimistamme kopioita luvatta. Avainpesän ja siten myös painikkeiden väriksi valikoitui dragon, joka on tuollainen tumma kromi. Koimme niiden olevan mukavan huomaamattomat tummissa ovissa. Kolmen lukon setti avaimineen löytyi Bauhausista hyllytuotteena. Huvitti, kuinka pieni paketti voi maksaa 400 euroa.



Nyt talo on pääoven munalukkoa vaille lukittavissa, ja voimme aloittaa teknisen tilan asennuksia. Tulevalla viikolla aloitetaan ilmanvaihdon asennusta ja maalaustöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...