maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ulkoverhouksen pieniä pulmakohtia

Ulkoverhous jatkuu, eikä sen kummempaa päivitettävää ole lähiaikoina ollut.. Tässäkin työvaiheessa muistuu mieleen, ettei talo ole ihan pienimmästä päästä. Paneloitavaa seinää riittää, eikä pahinta telineiden kanssa taiteilua ole vielä edes aloitettu. Isäntä ja appiukko ovat viettäneet kaiket päivät raksalla, ja kaikilla talon seinustoilla on nyt jo tehty vähän panelointia. Tien puoleisen julkisivun panelointi on tehty ensimmäisen kerroksen osalta kokonaan, ja telineet järjestelty eteenpäin jatkamista varten.

Etupihan puoleinen julkisivu. Nyt myös tuota vasemman puolen päätyä on aloitettu
Etupihan puolelta, pääovi kuvassa vasemmalla

Etupihan puoleisen paneloinnin edetessä jäin katsomaan yläpuolella kuvassa näkyviä pikkuikkunoita, ja ihmettelin isännälle, miksi panelointi näyttäisi varjostavan ikkunaa yläreunastaan. Arvelin, että jos siihen asentaisi smyygilaudan, jäisi sen alle ylimääräinen kotelo. Pienen tarkistusmittauksen jälkeen isäntä totesi, että olikin mitannut +1cm kun olisi pitänyt mitata -1cm suhteessa ikkunankarmiin. Kehräsin tyytyväisenä, kun isäntä omia touhujaan ihmetellessään sanoi "on se vaan tarkkasilmäinen.." Ulkoverhouslaudat saatiin kavennettua tuossa paikallaan, eikä purkutöihin tarvinnut ryhtyä. Sen jälkeen ikkunat näyttivät kasvojenkohotusleikkauksen saaneilta. Smyygilaudat asennetaan myöhemmin, kun panelointi on muuten valmis.




Ikkunoiden alapuolelle tulleeseen paneeliin tehtiin vahvistuksia, jotta saatiin ikkunanpellit haluttuun kulmaan

Julkisivun verhoilun edetessä on tullut väistämättömäksi miettiä, miten tehosteosuudet rakennetaan. Talomme julkisivu tehdään pääosin vaaleanharmaalla julkisivupaneelilla, mutta muutamaan kohtaan laitetaan tummanharmaata tehostepaneelia, joka näyttää puolet kapeammalta paneelilta sen keskellä olevan uran ansiosta. Julkisivun koolaukset on tehty pääsääntöisesti runkopuiden kohdalle, eli niissä ei ole huomioitu tehosteita etukäteen. Tehosteen ja tavallisen paneelin kohtaamispaikassa on oltava koolaus, jotta molemmat paneelit saadaan päättymiskohdan läheltä naulattua kiinni alustaansa. Tuo tehosteen ja tavallisen paneelin vaihdoskohta ei ainakaan meillä läheskään aina osunut runkopuun ja olemassaolevan koolauksen kohdalle. Piti siis tehdä lisää koolauksia.

Tarkistimme kuvista ja silmämääräisesti, mihin kohtaan haluaisimme tehosteen päättyvän ja tavallisen paneelin alkavan. Koska tehosteen päättymiskohdassa ei ollut takana koko mitaltaan runkopuuta, piti lisättävä koolaus kiinnittää runkoon ensin vain ylhäältä ja alhaalta, ja sen jälkeen tehdä sille tuki viereisestä koolauksesta apupuiden avulla. Tämän jälkeen uuteen koolauspuuhun tehtiin siihen kohtaan pystysuora linja, johon haluttiin tehosteiden päättyvän. Linjan piti osua suurinpiirtein keskelle koolausta, jotta sekä tehostepaneelit että tavalliset paneelit mahdutaan vielä kiinnittämään päästään koolaukseen. Tähän linjaan kiinnitettiin väliaikaisesti rima. Vaaleanharmaat paneloinnit tehtiin päättymään tähän rimaan, ja kun myöhemmin halutaan asentaa tehostelautoja, voidaan rima korvata tummanharmaalla pystylistalla ja jatkaa siitä eteenpäin tehostelaudoilla.

Etupihan puolella tehostelautaa on vain pääoven molemmin puolin
Oikeanpuoleinen koolaus ylimääräinen. Sen päällä jo asennettuna rima, johon paneelit päättyvät


Tässä tehosteessa toinen koolauspuu päästiin kiinnittämään suoraan viereiseen koolaukseen

Talomme muodoissa on mukana myös kaksi sisäkulmaa, joiden paneloinnista voi pienellä teolla tehdä viimeistellymmän. Nimittäin kulmassa kahden paneelin kohtauspaikkaan voi ponttien vuoksi tulla ikäviä koloja, joihin lapset pääsisivät työntämään vaikka kiviä ja muuta roskaa. Isäntä teki paneelista pienen suikaleen, kiinnitti sen sisäkulmaan ja maalasi myös vaaleanharmaaksi. Kulma näyttää nyt hyvältä, vaikka en ulkoa muistakaan onko siihenkin vielä tulossa jokin lista vai jääkö tuollaiseksi.

Kulmaan lisätty pystyyn ylimääräinen suikale paneelia
Väleistä pilkistää lisätty puun pala. Ilman sitä väleissä olisi raot
Vielä puuttuu yksi pintamaalikerros, niin naulan kannat peittyvät
Ennenkuin etupihan puolelle rakenneltiin sopivia telinetasoja, jatkoivat isäntä ja appiukko talon muille sivuille vähäksi aikaa. Valmiiksi maalattujen ulkoverhouslautojen pino on huvennut hälyttävästi, ja pitäisi piakkoin maalailla lisää. Olen itse viikonlopun taas potenut pojan kanssa flunssaa kotona. Toivottavasti raksakunto löytyisi pian, etteivät työt seisahtuisi maalattujen lautojen puuttuessa.


Talon toinen pääty

Päädyn jälkeen on jatkettu hiukan takapihan puolellekin. Kuvassa näkyy myös hupeneva verhouslautojen pino

Loppuun on pakko lisätä naapurimme ottama kuva sateenkaaresta, joka sattui kuvassa johtamaan talollemme. Valokuva on itsessään aivan upea otos kaikkine väreineen, mutta meille se sai vielä suuremman merkityksen, kun sateenkaaren päässä todellakin on oma aarteemme. Kiitos naapurille kuvasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...