tiistai 21. kesäkuuta 2016

Rakentamisen aikataulu

Meiltä usein kysytään, koska aiotaan saada talo valmiiksi ja muuttaa sisään. Ollaan sanottu, että jos nyt pääsisi vaikka jouluksi 2017 kotiin, kun rakentaminen on määrä aloittaa syyskuussa. Mielikuvissa aikaa on varattu reilusti yli vuosi siksi, että molemmat käydään palkkatöissä ja jaloissa pyörii reilun vuoden ikäinen vekara. Alkuvaiheessa minulla on vielä gradukin kesken, ja tänä vuonna olisi tarkoitus valmistua. Välillä kurkkua kiristää, kun ajattelee työn, perheen, opintojen ja talon rakentamisen yhdistämistä. Tähän on kuitenkin lähdetty, niin leikki on kestettävä.

Todenmukaisen rakennusaikataulun tekeminen on äärimmäisen haastavaa erityisesti ihmiselle, joka ei tiedä rakentamisesta vielä mitään. Apuna käytin rakentaja.fi -sivuston ilmaista aikataululaskuria. Laitoin rakennuksen valmistumisajaksi joulukuun 2017, ja saamistani aikajanoista aloin miettimään, mitä vaiheet voisivat oikeasti kestää. Aikataulussa oli esimerkiksi laskettu, että pelkän talon runkopaketin pystyttämiseen menisi noin 3,5kk. Eihän meidän hyvän ystävän pystytysporukka sitä sentään niin kauaa hinkkaa ;) Sohvalla vieressä mieskin otti osaa joidenkin vaiheiden pohdiskeluun, vaikka molempien ensimmäinen kommentti oli "en mä tiiä kauan tossa vois mennä".

Kun olin arvioinut eri työvaiheiden kestot, tein niistä oman aikajanani. Yllätyksekseni lopputuloksena oli, että rakentamisessa kestäisi 53 viikkoa eli melko lailla vuoden verran. Olinkohan arvioinut joitakin vaiheita turhan optimistisesti...? No olisipahan ainakin varaa venyä, eikä aivan pieni viivästys saisi meitä harmistumaan. On kuitenkin tarkkaan seurattava aikataulun toteutumista, jotta osaa hyvissä ajoin reagoida suunniteltuihin tavarantoimituksiin.

Ainakin yksi harmillinen "ongelma" aikataulussa oli: ulkoverhous pitäisi tehdä tammikuussa. Koitimme katsoa, mihin väliin (parempaan säähän) se sopisi, mutta sille ei löytynyt tilaa ajalta ennen talvea. On mietittävä, voisiko sen tekemistä siirtää myöhemmäksi keväälle ja tehdä sen sijaan tammikuussa jotakin muuta. Aikajanasta tuli luonnollisesti niin leveä, että sen esittäminen tässä blogissa voi olla haastavaa. Kuvaa klikkaamalla se pitäisi nähdä suurempana. Aikataulu on tehty siis kahden työssäkäyvän ihmisen näkökulmasta siten, että rakentaminen tapahtuu säältä suojaan -paketin jälkeen hartiapankilla.

rakentamisen aikataulu
Rakennusaikataulu. Kuvassa yksi ruutu on yksi viikko.
Edit: tämä rakentamisen aikataulu on projektin edetessä osoittautunut hyvin merkilliseksi mm. työjärjestykseltään. Välilehdeltä Talon to do -lista näkyy toteutunut työjärjestys sitä mukaa, kun talon rakentaminen etenee. Aikataulukin mätti hetki alkumetreiltä, eikä omatoimirakentamisessa tunnu olevan mahdollista arvioida etenemistä etukäteen kovin tarkasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...