keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ilmanvaihtoa, maalausta, välipohjaa ja raksamukavuuksia

Ilmanvaihdon asennukset ovat edenneet mukavasti. Harrastetilan yläpohjassa sijaitsee pahin kanavasumppu, josta yli puolet on nyt asennettu. Jäljellä ovat vain ulkoilmakanava ja jäteilmakanava, joista ensimmäiksi mainittu on jo kasattu ja sen eristäminen aloitettu. Heatcon toimituksesta puuttui muutamia osia, ja Armaflex loppui kesken, joten harrastetilan yläpohja jäi viime viikolla odottamaan uutta tavaratoimitusta. Tässä kuitenkin kuvia harrastetilan poistoilmakanavasta, joka saatiin valmiiksi.

Kanavan eristäminen kesken


Pitkittäissaumojen teippausta alumiiniteipillä, joka myös loppui kesken
Kanavan ympärillä kannake



Kannattaa varmistaa, ettei tee liian isoja paloja liian pienelle luukulle.
Tämä kuitenkin mahtui.
Kanavan oli kierrettävä kattotuolit yläpuolelta, minkä vuoksi kanavassa osittain myös tuplaeristys
Kanava viimeisiä kiinnityksiä ja eristyksen paikkailua vaille valmis. Ulkoilmakanavankin suunnittelu aloitettu (oikealla).
Lopuksi vielä villat takaisin paikoilleen kanavan ympärille
Meille tuli isännän kanssa jossakin vaiheessa kevättä sellainen ajatus, että palkkaisimme asentajaystävämme (joka teki runkopystytyksenkin) vielä lyhyeksi ajaksi meille uudelleen töihin. Vaikka asentaja palkattaisiin vain viikoksi, saisimme enemmän näkyvää aikaiseksi kuin parissa viikossa itse tehden. Tämä "boosti" tulisi kyllä tarpeeseen raksamotivaation kohottajana, ja kun mahdollisuus tarjoutui heinäkuun lopulle, tartuimme siihen. Projektimme kannalta olisi hyödyllistä käyttää asentajan osaamista sellaiseen, mitä emme itse vielä ole opetelleet. Tällaisia työvaiheita ovat ainakin välipohjan villoitus ja höyrynsulku, välipohjan koolaus, alakerran väliseinärungot tai vaikka alaslaskut, sen mukaan mihin asentajan aika vain riittää noin viikossa.

Tehdään sisätiloissa sitten mitä tahansa työtä eteenpäin, maalauspajamme tulee töiden tielle. Loputkin laudat olisi siis saatava maalattua pikaisesti. Isäntä ja appiukko tarttuivat tähän haasteeseen kantamalla kaikki loputkin maalattavat laudat sisätiloihin, ja minä sitten laitoin sudin jälleen heilumaan. Yhtenä kesälomapäivänä sain maalattua noin 80 räystäänaluslautaa, ja seuraavana päivänä samat laudat heti uudelleen toisen kerran.

Maalattujen lautojen kuivatusteline estää höyrynsulkumuovin asennuksen






Kaikki loput maalattavat laudat (tietysti osa maalataan uudelleen vielä seinässä)

Ulkomaalit pääsivät tässä välissä loppumaan, ja niitä piti hakea lisää maalien luottokauppiaaltamme Toijalan Värikaupasta. Ostimme edellisellä käyntikerrallamme vain osan laskemastamme maalitarpeesta, ja koko ajan on ollutkin tarkoituksena hakea myöhemmin lisää. Maalin menekki on kuitenkin ollut selvästi suurempaa kuin Tikkurilan verkkosivuilla ilmoitettu menekki. Arvelen tämän johtuvan siitä, että varsinkin alussa maalasin turhan paksun kerroksen lautoihin. Osa ulkoverhouslaudoista on myöskin ollut pinnasta niin karheaa, että ne oikein tuntuvat imevän maalia epätasaisuuksiinsa. Tämä voi toki olla omaa kuvitelmaani.

Ostimme ulkomaalien lisäksi tällä kertaa myös harrastetilan lattiaan epoksia ja seinille tasoitustarpeita, jotta teknisen tilan nurkka voidaan tehdä valmiiksi ennen maalämpöpumpun paikalleen tuomista. Maalikaupoilta kotiin ajaessani sanoin isännälle, että ei voisi maalien hakeminen olla paljonkaan tämän helpompaa. Lyhyt automatka Tampereelta ei vain paina missään, kun pienessä liikkeessä saa pysäköidä auton oven eteen, saa käytännössä samantien henkilökohtaista palvelua, maalit sävytetään nopeasti samassa tilassa ja vielä tuodaankin kärryillä pakettiauton ovelle. Samalla reissulla hoituu tasoitusainesten ja muiden pintamateriaalien osto. Vihaan itse hikoilua, odottelua ja myyjän metsästämistä jossakin hehtaarin kokoisessa isossa rautakaupassa, ja siksi tämä kuvio sopii meille.





















Jotta välipohjaa pääsisi villoittamaan, pitäisi ilmanvaihtoputkien, radonputken ja pyykkikuilun olla tehtynä välipohjan osalta. Päädyimme siksi hyppäämään harrastetilasta suoraan välipohjaan ja jättämään väliin talon ison yläpohjan osuuden tässä kohtaa. Alla olevasta kuvasta näkyy, että olohuoneeseen ja ruokailutilaan pitää tuoda tuloilmakanava ja keittiöön poistoilmakanava sekä liesituulettimen kanava. Suunnitelmasta poiketen emme saa vietyä ruokailutilaan tuotavasta tuloilmakanavasta haarautuen työhuoneeseen tuloilmaa, sillä huoneiden välissä on kantava palkki, joka estää kulun. Sen sijaan työhuoneeseen tuodaan toisesta nurkasta yläkerran läpi tuloilmakanava. Saunan kohdalla tuodaan kodinhoitohuoneen ja pesutilojen tulo- ja poistoilmakanavat välipohjasta läpi, mutta päätepisteihinsä kanavat voidaan asentaa alaslaskussa höyrynsulkumuovin alapuolella, eikä niitä siksi tarvitse tehdä tässä vaiheessa. Tuon välipohjaan piilotetun kantavan palkin vuoksi myös kodinhoitohuoneeseen on tehtävä alaslasku, vaikka sitä ei suunnitelmassa näy. Kodinhoitohuoneen nurkassa on lisäksi pyykkikuilu ja radonputki, jotka pitää viedä aivan iv-kanavien vieressä ylös vaatehuoneeseen. Yhdessä nämä kaikki tuottavat aikamoisen solmun, jonka rakentaminen voi olla haasteellista.

Sinisellä ympyröity paikat, jotka olisi toteutettava ennen välipohjan villoitusta
Olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön osalta isäntä sai yhden päivän aikana kanavat asennettua välipohjaan, isänsä avustuksella tietysti. Välipohjaan tehtävien reikien sijainnit mitattiin kuvista ja merkittiin sitten paikalleen ristikkolaserin ja mittanauhan avulla. Reiät välipohjaan tehtiin kuviosahalla. Lattialla valmiiksi rakennettu kanava syötettiin reiästä läpi ja kannateltiin yläkerran puolelta siihen asti, kun kiinnitykset oli saatu tehtyä. Isäntä laittoi kanavan ja seinän väliin Armaflexin jämäpaloista vielä pehmikkeet, jotteivät kanavat ainakaan aiheuttaisi mitään ikävää kolinaa välipohjassa. Maalaisjärki oli kuulemma kehoittanut tekemään näin, eikä sille sen kummempia perusteita ollut.


Liesituulettimen kanava



Ruokailutilan tuloilma ja keittiön poistoilma
Kanavat välipohjassa paikoillaan ja näkyvät tulevan läpi yläkertaan, josta niitä jatketaan myöhemmin


Vaatehuoneessa kulkee parissakin kohtaa ilmanvaihtokanavia
Haluan kertoa lisäksi raksamme uusista ilonaiheista - meille nimittäin hankittiin jääkaappi-pakastin ja mikro. Rakennustyömaalla on nyt miltei vuoden verran syöty milloin mitäkin kuivamuonaa tai jo hiukan lämmennyttä evästä lähikaupasta. Kun lopulta kyllästyin siihen touhuun, liityin Facebookissa useampiin "annetaan" -ryhmiin, joista pienellä kärsivällisyydellä osuivat lopulta kohdalle nämä lahjoittajilleen turhat laitteet. Pelkällä hakemisen hinnalla saimme rakennusajasta taas hiukan mieluisampaa. Jääkaappi on tietysti nyt varustettu ravitsevalla ja terveellisellä eväksellä.. *kröhöm*

Raksaoluet puuttuvat vielä tästä kuvasta, nekin löysivät kyllä tiensä jääkaappiin
(tiedoksi tutuille, kylässä saa käydä)



Kolmas iloa tuova uusi hankinta on raksaimuri, jonka isäntä sai hyvältä ystävältään meille lainaksi. Olemme tähän käyttäneet raksalla vanhaa koti-imuriamme, joka nikottelee jatkuvasti betonipölystä, joten raksaimuri on oikein tervetullut väline. Tarkempaa tietoa minulla ei laitteesta ole, kuin että se on punainen ja hyvin toimii :)


Raksailoa ja mukavuutta tuovista asioista mainitsisin vielä sen, että rakennustyömaallamme on kemiallinen wc. Sen olemassaolo helpottaa huomattavasti omatoimirakentamista, kun ei tarvitse hädän iskiessä lähteä käymään lähihuoltamolla. Käymälän tyhjentämisvastuun jakautumisesta on kuitenkin hyvä keskustella jo etukäteen. Isäntä otti kuvan huoltoaseman tyhjennyspisteeltä, ja kuvaili paikan hajua niin kattavasti kuin suinkin pystyi. Selvää on, että raksavaatteet pääsevät suoraan pesukoneeseen tyhjennyskäynnin jälkeen, kun roiskeilta ei oikein pysty välttymään. Kemiallinen wc on kuitenkin erittäin edullinen vaihtoehto, kun inhimillisiä tarpeita on näin pitkissä ja päivittäisissä projekteissa mietittävä.

Näihin hajuihin ja tunnelmiin! :)


Yhteistyössä: Toijalan Värikauppa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...