sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ilmanvaihdon asennukset valmiit

Ilmanvaihto on ulkoverhouksen lisäksi ollut toinen ikuisuusprojekti tässä meidän talossa. Kirjoitin asiasta ensimmäisen kerran heinäkuun alussa eli jo melkein 7 kuukautta sitten (täällä). Ilmanvaihtoa on sen jälkeen asennettu pitkin kesää ja syksyä aina silloin tällöin sateisina päivinä, mutta pääasiassa aina joku muu työvaihe on mennyt sen edelle. Nyt talon sisätilat on saatu siihen kuntoon, että tiiveysmittaus olisi lähestymässä, ja siihen tarvitaan valmiit iv-asennukset läpivienteineen. Eli vuodenvaihteen sairastelukauden jälkeen siirryttiin täysipainoisesti niihin hommiin.

Alakerran osalta välipohjan sisälle tulleet ilmanvaihtoputket asennettiin jo kesällä ennenkuin välipohja villoitettiin ja muovitettiin. Osassa tiloista ilmanvaihtoputket tulevat kuitenkin alaslaskuun, ja ne asennettiin pari viikkoa sitten. Tällaisia olivat saunan, pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja vessan putket. Alaslaskut tehtiin pystyyn asetetuista "kakkosvitosista".

Saunassa kaksi poistoventtiiliä, yksi katossa oikealla ja yksi lauteiden alla. Poistoventtiili lauteiden alla auttaa lämmön leviämisessä myös saunan alaosiin, jottei varpaita palelisi saunotellessa.
Saunasta pesuhuoneeseen päin katsoen
Wc:ssä poistoventtiili tulee huoneen nurkkaan. Voisi olla keskemmälläkin,
mutta asentajamme sanoi, että osaa se p*skanhaju nurkastakin ulos..
Harrastetilan yläpohjasta puuttui vielä jäteilmaputki eli koko talon ilmanvaihdon poisto, joka on tuo paksu ja mutkainen putki, joka kulkee kohti kattoläpivientiä. Iv-koneen yläpuolella vielä vähän lisäiltiin villoja, niin koko harrastetilan yläpohja oli puhallusvilloja vaille valmis.


Näiden jälkeen siirryttiin isoon yläpohjaan, jossa oli paljon tekemistä, mutta onneksi myös pitkiä suoria linjoja. Isäntä hoiti appiukon avulla asennukset, itse olin hengessä mukana seuraten asennuksien etenemistä omasta värityskuvastani, kuten kunnon kontrollifriikin kuuluu. Isossa yläpohjassa lähdettiin siis liikkeelle ison makuuhuoneen vaatehuoneesta, josta putket tulivat läpi yläpohjaan. Pitkät linjat olivat helpohkoja, mutta niissäkin oli huomioitava oikeisiin kohtiin huoneiden venttiilit tai niiden haarat valmiiksi. Kiersimme ennen töiden aloitusta kaikki yläkerran huoneet läpi sisätiloissa ja suunnittelimme sieltä käsin sopivan kohdan läpiviennille - yläpohjassa kun ei aina tiedä minkä huoneen kohdalla ollaan ja mistä putki pitäisi tökätä läpi.

Värjäilin putkia sitä mukaa kun niiden asennukset oli tehty


Harjan kohdalla mahtui istuskelemaan, mutta ilmanvaihtoputkien kulkureitillä on selkeästi ahtaampaa


Oli aika työlästä ensin tehdä yläpohjassa mittauksia, sovittaa putkia oikeaan mittaan ja läpivientipaikkaan, tuoda putket alas kiinnitettäväksi ja eristettäväksi, ja taas kivuta kaksi kerrosta ylöspäin yläpohjaan valmiin putken kanssa. Putken olisi toki voinut asentaa suoraan paikoilleen ja eristää vasta sen jälkeen. Eristäminen paikan päällä vaatisi kuitenkin paljon pidempiä aikoja hankalassa työasennossa, matalassa tilassa ja kattotuolien välissä. Sen lisäksi putkiin laitettavien villojen pitkittäissauman pitäisi olla putken alapuolella, jotta teipin pidon pettäessä ajan mittaan sauma pysyisi silti mahdollisimman kiinni ja syvällä villojen alla. Jos villat laitetaan ja teipataan putken ympärille vasta paikan päällä, kuvittelisin, että sauma tulee väkisinkin hieman epäedullisempaan paikkaan. Ylipäätään saumojen teippailu yläpohjassa voisi mennä söhertämisen puolelle, kun tällä tavalla ne on saatu tehtyä joka puolelta huolellisesti. Onhan sitten toki olemassa valmiita kanavaeristeitä, jotka helpottavat ja nopeuttavat työtä, mutta myös maksavat enemmän. Meillä oli ihan rullatavaraa. Ja ihan kaikista helpointa olisi, jos pystyisi suunnittelemaan koko talonsa niin, että ilmanvaihto saataisiin asennettua pääosin lämpimällä puolella, jolloin ei tarvittaisi tällaisia eristyksiä. Yksikerroksisessa talossa tuollainen suunnittelu on helpompaa.

Työläimpiä asennettavia olivat kaikenlaiset putkien ylitykset. Kun tuloilma ja poistoilma kulkivat vierekkäin pitkinä linjoina, joutui väkisinkin jossakin kohden ylittämään toisen putken. Ylityspalat eivät enää jää kokonaan puhallusvillan sisään, minkä vuoksi ne piti eristää kahteen kertaan. Mutkat vaativat villojen pilkkomista palapeleiksi, ja ylöspäin nousevat putket piti myös kannakoida paremmin kuin vaaterissa makaavat putket.




Kunnon villapalapeli!
Siistiä jälkeä isäntä ja appiukko ovat tehneet
Putki kannakoitu kattotuoliin

Meidän talossa välipohjan palkit olivat umpipuuta, josta ei saada tuotua ilmanvaihtoputkia läpi. Nykyään on tarjolla välipohjaan myös posi-palkkeja, joissa kyseistä ongelmaa ei ole. Jos nyt kilpailuttaisimme talopaketin uudelleen, saattaisi juuri tuo rakenne olla hyvin ratkaisevassa asemassa. Nimittäin paljon hankalampaa on, kun ilmanvaihtoa ei saada tuotua välipohjassa pitkittäissuunnassa. Alakertaan ilmanvaihto on siis tuotu niin, että isot runkolinjat kulkevat ensin ensimmäisen kerroksen harrastetilasta kaksi kerrosta ylöspäin talon isoon yläpohjaan asti, siellä kohteena olevan huoneen ylle ja palaavat sitten yläkerran läpi takaisin alakertaan asti. Meillä on lähes jokaisessa yläkerran huoneessa ylimääräisiä kotelointeja, joita naiivisti kuvittelin, että meille ei tarvitsisi tehdä. Myös kantavat palkit on hyvä ottaa huomioon, koska meillä sellainen katkaisi tien myös poikittaissuunnassa kulkevalta putkelta työhuoneeseen. Tuokin piti järjestää toista kautta kantavan palkin vuoksi, yläkerran kautta ja uudella koteloinnilla tietysti.





Tällaisia on nyt sitten joka huoneen nurkassa yläkerrassa

Meidän vaatehuoneen nurkassa läpivientikeskittymä
Ilmanvaihtosuunnitelmaan sisältyi myös liesituulettimen poistoilmaputki, joka ei ole kuitenkaan yhteydessä muuhun ilmanvaihtoverkostoon, vaan kulkee suoraan liesituulettimelta katolle. Liesituulettimen poistoputki pitää eristää palovillalla, joka on rautaverkkovahvisteista. Tulipalon sattuessa palovillan täytyy pysyä putken päällä mahdollisimman pitkään, minkä vuoksi normaali alumiiniteippi ei kelpaa saumojen kiinnitykseen. Saumat kiinnitettiin sen sijaan rautaverkkoa rautalangalla kiinni punoen, ja lopuksi tietysti vielä rautalangalla ympäri säännöllisin välein. Palovillaa tuli kaksi 50mm kerrosta.

Liesituulettimen poistoilmaputki
Oikealla liesituulettimen putki katolle

Nyt sitten kaikki ilmanvaihtoasennukset oli tehty. Sen jälkeen yläpohjassa piti vielä huolehtia radonin poistoputki katolle asti. Talomme alapohjassa maanvaraisen laatan alapuolella kulkee radonputkisto, josta radon pääsee tuulettumaan vapaasti ulos talomme läpi kulkevaa viemäriputkea pitkin. Putki kulkee kodinhoitohuoneen nurkassa yläkertaan ja yläkerrassa vaatehuoneen läpi yläpohjaan. Yläpohjassa putki on johdettu kattoläpivientiin. Imuria talomme radonpoistoon ei tarvita, koska talo on kallioisella alueella, jollaisissa radonmäärät ovat tyypillisesti vähäisiä.

Radonputken asentamisessa piti huomioida kannakointi hiukan tarkemmin, koska putki on tavallista viemäriputkea, jonka liitokset eivät ole kiinni millään niiteillä vaan tavanomaisilla kumitiivisteillä. Putki eristettiin talon lämpimissä tiloissa, jottei putken ulkopintaan kondensoidu vettä, kun talon alapohjasta kulkee kylmää ilmaa lämpimien tilojen läpi. Putki oli LVI-suunnitelmassamme eristetty myös kylmällä puolella eli yläpohjassa. Arvelimme tämän johtuvan siitä, että ainakin lämpimällä kesäsäällä yläpohjassa on lämmin ja talon alta tuleva ilma kylmempää, jolloin putki voisi jälleen alkaa keräämään pintaansa kosteutta. Talvella taas voisi olla niin, että ilma ehtii lämpenemään kulkiessaan talon lämpimien tilojen läpi, ja kerääkin kylmässä yläpohjassa kosteutta, joka jäätyy putken sisälle. Monimutkaisia asioita nämä lämpöerot. Mutta eipä tuosta eristämisestä ainakaan haittaa ole.


Päästiin viikko sitten isännän kanssa kahdestaan raksalle. Päivä meni lähinnä siivoillessa ja suunnitellessa seuraavia työvaiheita. Keräsimme myös kaikki pihalle ja taloon kertyneet roskat pakettiautoon ja veimme ne kaatopaikalle. Muistin räpsäistä kuvan vasta kun autossa oli enää suursäkeissä rikkinäisiä tiiliä ja niiden alla kasa orpoja kipsilevypaloja. Paljon syntyy jätettä taloa rakentaessa.


Joulukuun sähkölasku sai taas budjettivastaavan repimään hiukset päästä, kun kuukauden sähköt siirtoineen maksoivat yhteensä 250 euroa. (!!) Ja kuitenkin noin puolessa välissä joulukuutahan saatiin maalämpöpumppukin toimintaan ja raksalämmittimet pois käytöstä! Älkää hyvät ihmiset rakentako talvella, tai huolehtikaa ainakin että se lopullinen lämmitysjärjestelmä ja kaikki eristeet puhallusvillat mukaanlukien tulee asennettua hyvissä ajoin kylmiä ilmoja. Tulee nimittäin kalliiksi, jos siitä ei huolehdi.

Nyt talolla on meneillään maakylmän eli kattokonvektorin asennukset, ja ihan lähiviikkoina päästään teettämään tiiveysmittaus. Jännittäviä aikoja elellään jatkuvasti.

6 kommenttia:

  1. Hui mitä sähkölaskuja! Meillä joulukuun sähkölasku raksalla oli 35€. Voiko puhallusvilla yläpohjassa vaikuttaa noin paljon?

    Roskan määrä on kyllä täälläkin yllättänyt. Toki tiesin, että jätettä syntyy, mutta en käsittänyt että yhden talon rakentamisesta voi tulla niin paljon ylimääräistä kamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin vaikutus taitaa olla sillä maalämmöllä, joka teillä oli jo marraskuun puolella vissiin käynnissä. Meillä miltei joulukuun puoliväliin asti lämpeni talo pelkällä kahdella rakennuslämmittimellä ja säät muistaakseni kylmeni vähäksi aikaa juuri silloin. Talossa on 232m2 kerrosalaa, niin siinä saa pari lämmitintä pöhistä, että pitää sisätilat lämpöisenä :D Kyllä se puhallusvillakin olisi varmasti auttanut asiaa, harmittaa ettei ehditty iv-asennuksia saamaan valmiiksi ennen talvea. Nyt tämän kuun laskussa nähdään, riittääkö maalämpö kunnolla lämmittämään taloa, jossa ei vielä ole puhallusvilloja..

      Jätteessä inhottaa eniten se, että tavara on toisinaan käyttökelpoista, mutta ei sovi meidän tarpeisiin, esim. kipsilevy josta on leikattu joku palanen, eikä siksi ole enää täysimittainen. Kaiken maailman kotelointeihinkaan ei määräänsä enempää tarvita, niin kaatopaikallehan ne isotkin jämäpalat menee.

      Poista
  2. Paljon on työtä mutta hyvältä näyttää. Meidän tutun raksalla alkaa nyt LVI-asennukset. Näin ikuisesti talokuumeisena on ollut todella kiva seurata vierestä projektia.

    VastaaPoista
  3. Kovasti on putkea, varmasti tosiaan ollut suuri työ suunnitellakin nämä. Meillä on nyt lähdössä tilaukseen ilmastointikanavien osat, niin saamme mekin sitten tämän vaiheen päätökseen. Kiitos jakamisesta. https://www.iv-lipasti.com/tuotteet

    VastaaPoista
  4. Kiva että olette saaneet tuon jo hyvälle mallille. Pitäisi meidän mökillä tehdä LVI huolto nopeasti. Ilmanvaihdon kanssa myös ongelmaa. Olisi tärkeää saada se ennen kesää hoidettua.

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää. Tulee ihan mieleen se, kun meillä näitä asennettiin. Nyt täytyisi etsiä ammattilainen tekemään LVI-huollot, alkaa nimittäin jo hieman reistailemaan. Onhan niillä ikääkin. https://www.ukonputki.fi/lvi-huolto-ja--asennukset

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...