tiistai 9. toukokuuta 2017

Raksaajat palanneet New Yorkista

Täällä ollaan vielä, toivottavasti sielläkin! Viimeisestä päivityksestä on kulunut yli kolme viikkoa, ja siinä välissä meidän perheessä ensin taas flunssailtiin, sitten käytiin viikonloppu isännän rc-autokisoissa Model Expo/lapsimessuilla ja lopuksi lomailtiin viikon verran New Yorkissa. Nyt lomaltapaluun jälkeen kotona on odottanut matkalaukkujen purkamista, kaupassakäyntiä ja monen viikon pyykkejä. Kävimme viikonloppuna myös juhlistamassa ystävän pyöreitä vuosia isännän kanssa kahdestaan. Tulevan viikon aikana on tiedossa vielä pojan kaksivuotissynttäreiden järkkäämistä, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelua, neuvolaa, parturia ja pitkiä työpäiviä. Ennen lomalle jäämistä minulla oli myös töissä parin viikon koulutusrupeama, kun kehittämisprojektissa siirryttiin testausvaiheeseen ja koulutin 120 hoitajaa suhaillen Tampereen työpisteestä joka päivä Valkeakosken sairaalaan. Tuon rumban aikana ei kannattanut ajella 45 minuutin ajomatkaa iltaisin raksalle parin tunnin takia. Sehän on selvä, että talo ei etene jos sitä ei kukaan ehdi rakentamaan.. Tässä siis kuvia siitä meidän elämästä raksaamisen ohessa.

Staten Island Ferryltä katsoen Manhattanin eteläkärkeä

Times Square
Empire State Buildingin näköalatasanteelta

Välillä raksaajien arki on juhlaakin

Jos nyt kuitenkin otetaan tilannekatsaus raksalle, niin ensimmäinen satsi eli 1/3 vaaleista ulkoverhouslaudoista on maalattu ja seuraavaa voisi aloitella. Kannoimme maalatut laudat pihalle ja teimme niille suojaisan katoksen terassilippaan. Tuo katos on jo melko repaleinen, kun hyvistä kiinnityksistä huolimatta siihen otti tuuli kovasti kiinni. Ehdimme pari viikkoa sitten parin laudan verran myös aloittamaan ulkoverhousta harrastetilan päädystä. Homman jatkaminen vaati koolausten lisäämistä muun muassa oviaukkojen kohdalla, jotta laudat saadaan päätettyä siististi oviaukkoon. Ilmanvaihtoa oli alunperin tarkoitus alkaa asentaa ennen ulkoverhousta, kun huomasimme, että äänenvaimentimet olivat väärän kokoisille putkille ja joitakin isoja kulmia myös puuttui. Puuttuneet tarvikkeet toimitettiin pyynnöstä kyllä nopeasti, mutta olimme jo ehtineet päättää aloittavamme sen sijaan ulkoverhouksen asentamisen.

Maalatut laudat suojassa terassin alla odottamassa asennusta seinään

Aikamoinen purje tuli katoksesta
Isäntä tekee oviaukon julkisivukoolauksia
Hiiriverkkoja aloitettiin kääntämään ylöspäin, nitoen ne kiinni koolauspuihin
Ensimmäiset laudat seinässä
Putkiasennuksia talolla on myös tehty eteenpäin, ja nyt yläkerran kyloyhuoneessa on muun muassa vesiputket hanakulmineen, suihkun kaivo sekä pöntön viemäriputki.



Lomailu auttoi sen verran, että taas olisi kova into tehdä taloa eteenpäin. Ajan löytyminen on vielä hetken aikaa hankalaa, mutta eiköhän pian päästä jatkamaan maalausurakkaa ja julkisivuverhoilua.

4 kommenttia:

  1. Mukava lukea kuulumisia! Hienoja maisemia teillä reissussa! Mikäs teidän talon ulkomaalin värikoodi on? Näyttää vähän samalta, kuin mitä meille on tulossa.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että olet mukana lukemassa :)
    Meidän talo tulee pääasiassa 571X-sävyllä. Tehosteet sitten tummanharmaalla 612X. Oliko teillä samaa?

    VastaaPoista
  3. Kiva, että olet mukana lukemassa :)
    Meidän talo tulee pääasiassa 571X-sävyllä. Tehosteet sitten tummanharmaalla 612X. Oliko teillä samaa?

    VastaaPoista
  4. Meillä on 603x ja sama 612x tehosteissa. :) Ja sokkeli 568x.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...