lauantai 24. kesäkuuta 2017

Raksajuhannusta ja ulkoverhoilua

Talon eteläsivun ulkoverhous on edennyt, vaikka sadekelit ovat hiukan hidastaneet töitä. Kun verhoilu saatiin tehtyä ensin terassilipan korkeuteen, piti katoksen päällä kävellen lyödä vielä pari riviä lautaa seinään. Sen jälkeen taas telineitä muokkailtiin, ja nyt tuo oikea reuna julkisivusta on ylös asti paneloitu.



Kuva täältä
Ulkoverhoustyössä on tärkeää varmistaa, että paneelit kohtaavat talon kulmissa toisensa samalla korkeudella (kuva oikealla on melko hyvä esimerkki), eivätkä siis korkeussuunnassa eri kohdissa toisiinsa nähden. Pienikin ero paneelien korkeuksissa saattaa pistää silmään ikävästi. Eroja tulee varmasti, jos laudat vain lätkii seinään peräkanaa tarkistamatta korkeusasemia käytännössä jokaisen lautarivin kohdalla.

Isäntä osti hiljattain 3D-ristikkolaserin, jonka avulla lautojen korkoja on nyt pystynyt mittailemaan tarkemmin kuin ritsiviivan kanssa. Noin 5mm korkoero sieltä eteläsivun paneloinnista sitten löytyi suhteessa pohjoissivuun, mutta isäntä pyrki vielä tekemään pieniä korjausliikkeitä asian eteen. Isäntä sanoi jälkiviisaana, että olisi pitänyt hankkia laser jo aikaisemmin. Silloin hän olisi laserin avulla tehnyt talon ympäri ensimmäisen lautarivin samaan korkoon, ja sen jälkeen piirtänyt korontarkistusmerkit asettamalla laudanpätkän alimmasta lautarivistä kohtisuoraan ylöspäin, jolloin merkit varmasti tulisivat oikeaan kohtaan joka puolella taloa. Hyvin olemme kuitenkin pärjänneet ilmankin, isännän tarkkuus palkitsee tässä kohdin.


Naapurustonäkymiä lähes kuudesta metristä samalla kun isäntä mittailee korkoja laserilla.
Tuohon vihreälle pläntille on tulossa vielä yksi naapuritalo jossain vaiheessa
Näkymiä omaan kolmion malliseen takapihaan
Oikea reuna julkisivusta paneloitu
Omat maalaustouhuni sain taas hyvälle mallille, kun tummanharmaat tehostelaudatkin on nyt kaikki kertaalleen maalattu. Talon seiniä pitäisi maalata jo hyvää vauhtia, mutta sadekelillä se ei onnistu. Kesäkelien ilmestyttyä noin ylipäätään en ole jaksanut homehtua Hervannan betoniympäristössä, vaan olen tuonut raksan pihalle hiekkalelut ja aurinkotuolin. Raksalla odottaa myös vanha kankainen puutarhakatos kasaamista. Sillä tavoin voimme pojan kanssa viettää mukavasti iltaa ulkosalla, samalla kun isäntä rakentaa. Lapselle tuo hiekkainen piha sorakasoineen ja vesilammikoineen on aivan unelma, kunhan pitää tarkasti silmällä, ettei poika lähesty liikaa naulaisten puiden kasaa.

Seuraavista kuvista sain itse juhannustunnelmaa, vaikka työn touhussa siellä oltiinkin. Ehkä sitten ensi vuonna mekin voimme juhlia juhannusta, mielellään omalla pihalla.





Ulkoverhouksen etenemisen edellytyksenä olisi seuraavaksi parvekkeen rakentaminen. Parvekkeen kantavaa palkkia ei voida verhoilla ennenkuin parvekkeen raakaponttilaudoitus on tehty. Samoin tuli päätettäväksi, minkälainen kaide parvekkeen eteläsivulle laitetaan, koska sen mahdollinen tukemisen tarve kantavaan palkkiin on oltava tiedossa jo nyt ennen verhoilua.

Olin siinä uskossa, että parvekkeen länsisivullekin voidaan tehdä lasi- tai rimakaide, mutta siihen olikin jo julkisivukuvissa suunniteltu tavallista ulkoverhouspaneelia. Tämä johtuu harrastetilan katon lappeesta ja sen vaatimasta rintapellistä, jota ei niin vain kiinnitetäkään lasikaiteeseen, tai ainakin lopputuloksesta voisi tulla epäsiisti. Alla blogibanneristakin tuttu, nyt päivitetty havainnekuva talosta. Tuohon parvekkeen lasikaideosioon olen laittanut tarjouspyynnöt liikkeelle, ja pian juhannuksen jälkeen toivottavasti voimme päättää, miltä yritykseltä kaiteen tilaamme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...