sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pyykkikuilu ja muita kuulumisia

Kuluneen kahden lomaviikkonsa aikana isäntä on ahkeroinut hyvää tahtia hommia eteenpäin. Olisi niin paljon kerrottavaa, ettei ehdi samaan tahtiin kirjoittamaan blogipäivityksiä. Huomenna alkaa välipohjan villoitus ja höyrynsulku, ja valmistelut siihen liittyen on saatu tehtyä. Lähipäivinä kerron myös ulkoverhouksen etenemisestä.

Yksi itselleni tärkeimmistä asioista talon suunnittelussa oli pyykkikuilu, sillä kaksikerroksisessa talossa pelkästään puhtaiden vaatteiden kantamisessa yläkertaan olisi tarpeeksi tekemistä. Talon pohjaratkaisua pyöritettiin useiden kymmenien tuntien ajan, mutta emme saaneet kuilun lähtöä ja tuloa sopimaan samaan kohtaan yläkerrassa ja alakerrassa. Päätimme kuitenkin yrittää tehdä vinon pyykkikuilun, ja sitten luopua kuilusta kokonaan, jos käytännön toteutus osoittautuisi liian hankalaksi.


Pyykkikuilun rakentaminen vaati aika paljon mittailuja ja laskelmia, kun väliseiniä ja alakerran katon alaslaskuja ei tässä vaiheessa ole vielä olemassakaan. Löimme isännän kanssa raksalla viisaat päämme yhteen ja teimme jyrkkyyslaskelmia ja -testejä sekä piirsimme muutaman todella sekavan kuvan, joista myös puhtaaksipiirroksia alla.

Pyykkikuilun tuli siirtyä sivusuunnassa noin 40cm kohti kodinhoitohuonetta, jotteivät vaatteet tippuisi saunaan. Kuilulle tuli yhteensä noin 48cm liikkumavaraa korkeussuunnassa, sillä välipohjan palkit olivat 300mm korkeita ja sen lisäksi alakerrassa lasketaan kattoa alemmas ilmanvaihtoputkien vuoksi. Tästä laskien jyrkkyydeltään noin 50 asteinen pyykkikuilu mahtuisi tuohon tilaan, joten totesimme sen toteuttamiskelpoiseksi.

Poikkileikkaus pyykkikuilusta, ei missään mittakaavassa
Testiä noin 45-asteisesta pyykkikuilusta. Hyvin liikkui pyykki alaspäin.
Kuilun demoamista
Sen jälkeen, kun vino kuilu oli todettu mahdolliseksi, piti varmistaa, että se mahtuu radonputken ja ilmanvaihtoputkien lomaan välipohjapalkkien väliin, joka on 600mm leveä. Radonputki oli LVI-suunnitelmissa piirretty pienenpieneksi pisteeksi kodinhoitohuoneen nurkkaan, mutta todellisuudessa radonputki pitää sisätiloissakin eristää ja sen halkaisijaksi eristeineen tulee 210mm. Yhteen välipohjapalkkiväliin jäi kuilulle tilaa siis 390mm. Näiden lisäksi harrastetilan yläpohjasta tuli tulo- ja poistoilmakanavat seinän läpi yläkerran vaatehuoneeseen, lähtien siitä T-haaralla sekä ylös että alas. Yläkerran vaatehuoneen nurkkaan jäi juuri riittävästi tilaa radonputkelle ja pyykkikuilulle. Myöhemmäksi murheeksi jää see, saako tuolle vaatehuoneen seinälle järkevästi vielä jonkinlaisia vaatekaappeja tai -hyllyjä.

Leikkauskuva välipohjan ylä- ja alapuolelta
Katkoviivalla välipohjan palkki, joka ei ole minkään seinän kohdalla
Alakerrassa ja yläkerrassa seinät ovat oikeastikin himpun verran eri kohdassa.
Sitten päästiinkin hommiin. Ilmanvaihtoputkien läpiviennissä huomattiin, että tulo- ja poistoilmakanavat oli tuotu suunnitelmaan nähden väärinpäin harrastetilan yläpohjasta vaatehuoneeseen. Tämä ärsyttävä pikkumoka johtui muun muassa siitä, että ostamassamme ilmanvaihtokoneessa lähdöt olivat eripäin kuin iv-suunnitelmaan piirretyssä ilmanvaihtokoneessa. Vinkiksi siis muillekin, että se saattaa sekottaa ajatuksia. Tämä moka oli parilla lisämutkalla korjattavissa, vaikka tila meinasikin käydä ahtaaksi.

Isäntä yläkerran vaatehuoneessa, johon ilmanvaihtokanavat tulevat harrastetilan yläpohjasta
Radonputkena käytettiin tavallista viemäriputkea, ja se eristettiin alumiinipäällysteisellä villalla. Radonputki tullaan joko koteloimaan tuohon nurkkaan tai sitten piilottamaan kalustelevyillä pyykkikuilun päätepisteenä toimivan pyykkikaapin kylkeen. Kaappi tilataan sitten myöhemmin mittatilauksena tilaan sopivaksi.

Radonputki kodinhoitohuoneen nurkassa
Putket sulassa sovussa. Iv-kanavat käännetty päikseen
Välipohjan vaneriin jouduttiin sahaamaan suuri kolo (yllä kuvassa), joten sen vierustat vahvistettiin vielä välipohjapalkkeihin kiinnitetyillä "kakkosnelosilla". Sitten isäntä askarteli liukaspintaisesta filmivanerista pyykkikuilun vinon osuuden. Kuilun kylkeen tehtiin kehikko, jonka avulla kuilu saatiin kiinnitettyä välipohjapalkkeihin molemmin puolin. Kuilu nostettiin levynostimella ylös, ja kiinnitettiin ensin yläkerran, sitten alakerran puolelta.





Näin toteutettuna pyykkikuilu tulee maksamaan kalustelevyn ja ruuvien verran eli kympin tai pari, riippuen mitä tavaroita löytyy omasta takaa. Yläkerran puolella tulee vielä myöhemmin ratkaistavaksi luukun rakentaminen, joten siitäkin voi joitakin euroja tulla kustannuksia.

Kustannuksista puheen ollen. Haluaisin muistuttaa kaikkia amatöörirakentajia tarkistamaan säännöllisesti puupinojensa hyvinvoinnin, erityisesti jos projekti kestää näin pitkään ja vuosi on näin sateinen. Me halusimme eilen kantaa "kakkoskakkosia" valmiiksi sisätiloihin, kun ensi viikolla päästään tekemään välipohjan koolauksia. Pino oli suojattu asianmukaisesti niin, että se ei alapuoleltaan koskettanut maata ja pressu ei ollut maata myöden vaan ilmavasti pinon ja lavan välissä. Vaan puupino olikin niin tiivis, että päältä pienistä pressun rikkeymistä sisään päässyt vesi ei päässytkään puiden väleistä valumaan tai haihtumaan pois. Koska sisätiloihin ei parane asentaa yhtään puita, joissa on mustia pisteitä, jouduimme käymään koko pinon läpi ja pilkkomaan vain käyttökelpoiset sisälle pinoon. Käyttökelpoisia oli alle kolmasosa ja nekin pienissä pätkissä. Asentajamme repii pelihousunsa, kun näkee mistä puista koolaukset pitäisi kyhätä..

Sisätiloihin kelpaamattomat kakkoskakkoset
Käyttökelpoiset kakkoskakkoset
Pihalla on aikapaljon puutöitä eli pilkottavaa
Mahdollisuus nurmikon istuttamiseen takapihalle lähestyy koko ajan
Sisällä on nyt valmista välipohjan villoitusta varten. Viimeisetkin laudat ovat käyneet sisällä maalauksessa, ja tänään nuo maalaustelineet päästään purkamaan! Oli oikea ilo siivota, kun tiesi, että nyt päästään uuteen vaiheeseen.





2 kommenttia:

  1. pyykkikuilu on hyvä keksintö :) Vanhassa talossa olisi ollut tarpeellinen. Uudessa ei ole tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan myös innolla pyykkikuilun testaamista, se varmasti helpottaa arkea hiukan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...