torstai 14. joulukuuta 2017

Maalämpöpumppu käynnissä ja valmiusaste tiedossa

Jo yli kuusi viikkoa sitten siirryimme sisätöihin ja aloimme työstämään teknisen tilan nurkkausta maalämpöpumppua varten. Vasta nyt voin raportoida, että pumppu on käynnissä ja lämmittää taloa. Tulihan siinä välissä jo 170 euron ja 200 euron kuukausilaskut sähköstä ilmojen kylmettyä.. Nyt tarinaa ja paljon kuvia siitä, miten tähän asti päästiin.


Teimme itse nurkkauksen tasoitustyöt Preston tasoitteilla. Saumoihin tuli saumanauhat, ja ruuvinkannat käytiin yksitellen läpi tasoitteella. Tasoitettuja kohtia varottiin jättämästä yhtään kukkuraiseksi, jotta niiden hiominen ei käynyt liian työlääksi. Tasoite kuivuu kylläkin hiukan kasaan, niin että ruuvinkannat olivat ensimmäisen kierroksen jälkeen kuopalla. Niinpä ne tasoitettiin toiseen kertaan, ja osa vielä kolmanteen kertaan. Toisen tasoitekierroksen jälkeen maalattiin seinä pohjamaalilla, jolloin saimme huonoiten tasoitetut kohdat näkyviin.





Katon hiomista jatkovarrella

Pohjamaalausta

Pariin kertaan pohjamaalattu nurkkaus
Tutkailimme isännän kanssa taas vasta-alkajina, miten kipsilevyjen kohtaamispisteet huoneen nurkissa ja katonrajassa pitäisi rakentaa. Tästä löytyi paria mielipidettä. Toiset olivat sitä mieltä, että saumanauha on ainoa oikea ratkaisu ja että akryylimassa on vain amatöörituhertajille. Toiset suosittelivat akryylimassaa, koska rakenteiden liikkuessa saumanauha voi revetä, ja sen korjaaminen vaatisi pahimmillaan koko seinän uudelleen maalaamisen, kun pelkkää saumanauhaa ei pysty vaihtamaan mitenkään siististi. Akryylimassasaumat voivat myös hyvin todennäköisesti revetä varsinkin talon elinkaaren ensimmäisinä vuosina, mutta niiden päälle voi joko vetää uuden kerroksen tai repiä vanhan sauman päältä irti ja laittaa tilalle uuden. Päädyimme siis akryylimassaan sen helppouden ja myöhemmin myös paremman korjattavuuden vuoksi. Kulmiin vedettiin massaa mahdollisimman tasaisella liikkeellä ja tasainen vana, jonka sen jälkeen se tasattiin nurkkaan sormella vetäen. Akryylimassan kuivumisen jälkeen maalattiin nurkkaukseen vielä pari kerrosta pintamaalia, sävyksi harrastetilaan/tekniseen tilaan valittiin Teknoksen maalarinvalkoinen.




Kun nurkkaus alkoi olemaan valmis, pyysimme maalämpöpumpun toimitusta. Törmäsimme silloin ehkä rakennusalan pohjanoteeraukseen kuljetusten toimimattomuudessa. Olimme raksalta yhden päivän pois, ja seuraavana päivänä kun menimme talolle, pihalla seisoi yli 5000 euron maalämpöpumppumme yksinään, eikä kukaan ollut ilmoittanut että se on toimitettu! Emme tienneet, oliko pumppu ollut pihalla jo yli vuorokauden vaiko tuotu vasta samana päivänä kun se havaittiin. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä! No pahvilaatikko oli kuitenkin kuiva, ja pumppu vaikutti olevan kunnossa. Seuraavaksi sitten piti lähteä miettimään miten tuo 250kg painava hirvitys saataisiin sisälle.


Isäntä ja appiukko saivat onneksi apua ystävällisestä naapuristamme, suuret kiitokset vielä! Naapurin loistava idea oli hakea pumpulle tukea kuormaliinoista. Liina kiinnitettiin katon koolauksiin, ja pumppua lopulta keksittiin hintata sisään kuormaliinan ja vinssin avulla vähitellen kiristäen ja nokkakärryillä avustaen. Oviaukkoon piti operaatiota varten rakentaa ramppi. Pumppua oli kaksi miestä työntämässä takaapäin, ja isäntä kolmantena otti valokuvia ;) Kun sitten pumppu saatiin oviaukosta sisään, voitiin taas keskittyä nurkkauksen työstämiseen.


Seuraavaksi oli ohjelmassa lattian maalaaminen epoksimaalilla. Tässä käytimme Temafloor 150 -maalia, joka sopii kovan rasituksenkin tiloihin. Ennen epoksimaalausta alanurkat tiivistettiin polyuretaanimassalla. Aivan huoneen nurkissa, varsinkin putkien ympärillä betonivalu jää herkästi hiukan epätasaiseksi ja muodostuu pieniä kuoppia. Polyuretaanimassalla saatiin nämäkin tasaiseksi. Alapuolen kuvassa tuo massa näkyy mustana nurkissa. Isäntä myös teippasi valmiiksi alueen, johon epoksia aiottiin nyt tällä erää maalata. Tuo alue puhdistettiin huolella, ja huonetta alettiin lämmittämään kahdella puhaltimella niin että oviaukkokin tukittiin. Tämä siksi, että betonilattia piti saada lämpenemään, sillä maalattavan pinnan tuli olla yli +15'C. Ilmat lähentelivät silloin pakkasta eikä lattiassa tietenkään ollut vielä lämmitys kiertämässä.


Epoksimaali on kaksikomponenttista, eli ainekset täytyy yhdistellä ennen maalaamista. Sen lisäksi maaliin laitetaan ohennetta, ja nämä suhteet on tarkoin määritelty ohjeissa. Lattian maalaaminen aloitettiin ensin reilusti ohennetulla maalilla, eli sillä tehtiin pohjustuskerros. Lattialle kaadettiin maalia ja se levitettiin metallilastalla. Tässä voisi käyttää myös maalitelaa, jos alue olisi kerralla suurempi. Epoksimaalauksen työvälineet vain tahtovat olla kertakäyttöisiä, kun epoksimaali kuivuu kivikovaksi, eikä meillä ollut mitään ihmemyrkkyjä, joilla puhdistaa välineitä samantien.

Jo pohjustuskerrosvaiheessa on tärkeää käydä alue läpi piikkitelalla, joka puhkoo ilmakuplia ja varmistaa, että maali pääsee paremmin pinnan huokosiin. Mikäli kuplia tässä vaiheessa jää maalipintaan, niitä ei enää myöhemmin saada pois ja lopullinen pintakin on kuplainen. Nostimme epoksia hiukan seinälle, mutta käytimme senkin rajauksessa maalarinteippiä. Tässä kannattaisi ehdottomasti käyttää jotain sellaista teippiä, joka on nimenomaan tarkoitettu rajaamiseen, sillä maali tunkeutui maalarinteipin alle, jättäen reunan ruman epätasaiseksi. Oli kyllä hyvä, että isäntä sai harjoitella tasoitusta ja epoksimaalausta tällaisessa nurkassa, joka jää lähes kokonaan piiloon. Nyt koko harrastetilan pintojen tekemisessä osataan välttää pahimpia mokia.


Halpismallin piikkitela Biltemasta

Nurkassa polyuretaanimassa, joka on myös maalattavaa

Ilmakuplia epoksissa
Nurkkaus oli siis saatu nyt valmiiksi, ja tilattiin maalämpöpumpun asennus. Pientä viivästystä tuli tässä kohtaa, kun asentajalla oli niin työntäyteinen kalenteri, ja asennukseen tarvittavaa tavaraakaan ei saanut tukusta aivan sillä aikataululla kuin olisi tarvittu. Lopulta pumpun asentajat pääsivät paikalle, ja asentelivat pumppua parin päivän aikana, taisi viikonloppukin olla siinä välissä. Sähköurakoitsija ei juuri siinä kohtaa päässyt paikalle, minkä vuoksi pumppua ei saatu heti toimintaan.

Asentajan tarvikearsenaalia

Kun sähköurakoitsija pääsi kytkemään pumppuun sähköt, huomattiin että pumppu ei lähde siltikään käyntiin. Asentajalta kysyttiin asiasta, kun hänet saatiin toisena päivänä kiinni. Ilmeni että ulkoilma-anturi puuttui vielä. Tämäkin anturi tarvitsi sähköurakoitsijaa, joka ei juuri siihen tilanteeseen päässyt sinkoamaan taas meidän raksalle. Kun anturi oli asennettu, yritettiin uudelleen pumpun käynnistystä. Tällä kertaa pumppu valitti häiriötä, ja asentajalta kysyttäessä asiasta tuli ilmi, että pumppua piti vielä "parametroida ja ilmata käynnistyksen yhteydessä" tai jotain muuta vastaavaa. Odottelimme tällä kertaa nelisen päivää, koska tämä parametrointi tapahtuisi, ja lopulta yhtenä päivänä raksalle mentäessä pumppu oli käynnissä. Pitkä matka tähän oli, mutta vihdoinkin päästään vähentämään raksalämmittimiä ja hyödyntämään 190m syvyydestä maan alta tulevaa (edullista) lämpöä.




Edellisen postauksen jälkeen oli tullut täyteen 70 000 sivunäytön raja. Kiitos teille lukijoille, jotka vielä olette mukana seuraamassa projektimme etenemistä, vaikka projekti on jo kestänyt melko kauan, ja postaustahtikin on lähiaikoina hidastunut. Taitaa olla pientä kisa- ja kaamosväsymystä ilmassa. Seuraavaksi koitan raportoida sisätöiden muusta hyvästä edistyksestä, joka heijastuu ainakin budjettiin. Vielä joku aika sitten näytti, että talon kustannukset olisivat jäämässä pari tuhatta euroa alle budjetin, mutta se on nyt onnistuttu kuromaan umpeen tuhlailemalla tuo yli jäävä raha asentajan palkkoihin :) Valmiusastetodistuksenkin saimme tällä viikolla, kun tili alkoi olla kuivana ja pankista piti pyytää rahaa. Tällä hetkellä talo on noin 69% valmis, jes!


9 kommenttia:

  1. Noista kuljetuksista olen todennut, että mitä painavampi ja arvokkaampi kuljetus, sen varmemmin se on jätetty tontille, tai yleensä sen ulkopuolelle, ilman ilmoituksia (huolimatta ohjeista)... me kelkottiin tien varresta sisään julmetun painava takkasydän joku aika sitten vähintään yhtä mielenkiintoisin menetelmin kuin tekin tuo pumppu.Todellakin välillä joutuu kekseliäisyys koetukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Ei pysty ymmärtämään, miksi se ilmoittaminen on niin vaikeaa, tai miten päivän työtä ei suunnitella omaa nenää pidemmälle vaan soitetaan sitten kun ollaan jo pihassa, jos silloinkaan. Toisaalta olen tyytyväinen huomattuani, että pystytään ratkaisemaan lähes mitä tahansa vastaan tulevia haasteita. Kallisarvoinen oppi sekin :)

      Poista
  2. Käsittämätöntä toimintaa kuljetuksen suhteen.. Onneksi sää sentään oli suotuisa!

    Meilläkin Mika juuri taisteli eristeiden kanssa: pyydettiin kujetusfirmaa siirtämään eristepaketteja ja vuorossa ollut kuljettaja oli suuressa viisaudessaan kasannut eristeitä 1, 2, ja 3 (!!) paketin korkuisiin pinoihin. Keskenämme sitä kirottiin, että olisi voinut hyvin laittaa tasaisesti 2 päällekäin kun oli "hieman" hankala sitä kolmatta pakettia sieltä päältä saada alas. Pitäisi näköjään olla itse aina paikalla tai antaa hyvin yksityiskohtaiset ohjeet. :D

    Hienosti teillä hommat etenee! Tsemppiä sisätöihin! :)

    T.Anni-Maaria / Puinen passiivikoti

    VastaaPoista
  3. Omakotaloomme saatiin myös hetki sitten lämpöpumput asennettua ja nyt ollaan hetken aikaa menty vaan niillä. Toivottavasti meilläkin sähkölaskut tippuvat lämpöpumpun myötä, sillä meilläkin oli ennen sähkölämmitys pelkästään. Tsemppiä teille talon valmistumiseen, eli vielä kolmas osa ja kaikki on valmista!

    VastaaPoista
  4. Teillähän on ollut suuri projekti, jos olette itse kokonaan hoitaneet tuon projektin. Mekin tilasimme juuri öljylämmityksen tilalle meille maalämmön, mutta onneksi meillä on ammattilaiset hoitamassa koko projektin. Paljon tsemppiä loppurakennusprojektiin! Näköjään reippaasti yli puolet jo valmiina.

    VastaaPoista
  5. Me juuri pohditaan ilma-vesilämpöpumpun ja maalämpöpumpun välillä. Kiva lukea miten tuo asennustyö menee maalämmön kohdalla. Kyllä itse olen huomannut saman, kuinka iso lasku voi olla jos kylmillä ilmoilla on vain sähkön käytön varassa.

    VastaaPoista
  6. Aikamoinen kuljetustarina, mutta onneksi maalämpöpumppu oli kuitenkin ehkä ja hyvin paketoitu. Mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia sitten asennuksesta. Meillä on harkinnassa maalämpöpumppu, mutta puntaroimme vielä vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  7. Siitä tuli oikein siisti tekninen tila. Meidän täytyy myös valmistella meidän teknistä tilaa, samalla kun hankintaan huolto meidän maalämpöpumpulle. Meillä tuo huone myös toimii ikäänkuin varastona, joten se on melkoisessa kunnossa. Onko teidän pumppu toiminut hyvin? Meillä vasta ensimmäinen huolto tulossa.

    VastaaPoista
  8. Meidän äiti on harkinnut myös maalämpöpumpun hankintaa. Ilmeisesti hän teki laskelmia, ja se olisi kannattava vaihtoehto heillekin. Minä lupasin myös heitä auttaa tuossa teknisen tilan valmistelussa. Onnea pumpusta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...