tiistai 4. lokakuuta 2016

Takkavalintamme

Takkojen kilpailutus oli meille työläs prosessi. Tarjouksia tai niiden tarkennuksia oli todella vaikea saada ja yhteydenpito takkusi yhden takkatoimittajan kanssa, kenen takasta olimme eniten kiinnostuneita. Valintamme lähti liikkeelle Seinäjoen asuntomessuilta, jossa tapasimme kolme takkavalmistajaa. Etsimme lähinnä vaalealla laatalla päällystettyä varaavaa takkaa, joka lämmittäisi yhteensä yli 100m2 edestä takan ympärillä olevaa avointa tilaa ja olisi korkeampi kuin isäntä, eli vähintään 187cm, ettei takan päälle näkisi vieressä seistessä.

Tulikivellä ei vaikuttanut olevan mallistossa sellaista takkaa, jollaista olisimme halunneet. Eräästä lähinnä olevasta mallista meille kuitenkin tehtiin tarjous niin, että sitä korotettiin meidän toiveidemme mukaiseksi. Asuntomessutarjouksena hinnasta pudotettiin kiinteä euromääräinen summa, jonka laskettiin olevan alle 5% takan hinnasta. Emme pitäneet Tulikiven takkojen luukkumallistosta. Sovimme myös, että myyjä tarkistaa jonkin muutosmahdollisuuden ja palaa meille sähköpostitse asiaan. Koska myyjä ei koskaan palannut asiaan, en enää edes muista mitä meille piti selvittää (mahdollisesti jotakin korvausilmaan liittyen). Kaikkiaan Tulikivi hävisi kirkkaasti tässä tarjousvertailussa sekä hinnan että palvelun puolesta.

Uunisepät olivat mielestämme järjestäneet asuntomessutarjouksensa todella tyhmästi. Asuntomessuilla ei heti saanut mitään tarjousta tai tarkkoja hintatietoja. Ständillä esittelijät vain pyysivät täyttämään lomakkeita, jotta oman paikkakunnan myyjä sitten ottaisi myöhemmin yhteyttä ja tekisi tarjouksen. Tässähän voi kestää ikuisuus, kun asuntomessuilla lappuja tulee varmaan tuhansia! Odottelimmekin kotiin päästyämme joitakin päiviä, kunnes totesimme että pakko meidän on itse jo kysyä tarjousta, sillä toinen takkatarjous menee umpeen asuntomessujen päätyttyä.

Laitettuani tarjouspyynnön Tampereen Uunisepille, vastaus ja tarjous tulivat hyvin nopeasti. Saimme tarjouksen useista meitä kiinnostavista takkamalleista, leivinuunin kanssa ja ilman. Tarjousten saatekirjeeseen oli nähty vaivaa ja asiakkaan huomiointi oli erinomaista. Asuntomessualennuksena useita satoja euroja hinnasta oli höylätty pois. Päätimme mennä liikkeeseen katsomaan, miltä tarjousten perusteella suosikiksi noussut Riekko -takka näyttää. Paikan päälläkin palvelu oli hyvää, ja sen perusteella olin jo mielestäni valinnut takkatoimittajamme. Isäntä oli kuitenkin kiinnostunut tietämään enemmän itse takoista (ihme touhua.. ;) )

Kuvahaun tulos haulle riekko uunisepät
Uuniseppien Riekko (kuva uunisepat.fi)
Uunisepillä korvausilmaa ei tuoda rutiinisti takkaan mistään, vaan takkaa sytyttäessä suositellaan avaamaan ikkunaa tai käyttämään ilmanvaihtokoneessa takkakytkintä. Olemme kuitenkin kuulleet jo liikaakin takan sytyttämisongelmista nykyajan tiiviissä taloissa, ja halusimme siksi varmistaa takan korvausilman saannin. Uunisepillä on korvausilmapaketti, jonka avulla korvausilman saa tuotua takan alta venttiilin avulla takkaluukun eteen (ei siis suoraan tulipesään). Tästä tulee muutama sata euroa lisähintaa, mutta vaikutti toimivalta systeemiltä. Takoista Riekko oli hinnaltaan meille sopivin, mutta puolestaan hiukan liian pieni talomme lämmitystarpeisiin nähden. Se oli tästä huolimatta vahva kilpailija.

NunnaUuni oli itselleni täysin uusi tuttavuus, joka tekee vuolukivitakkoja. Heidän asuntomessuosastollaan oli nähtävillä Joya-niminen takkamalli, joka oli päällystetty kirkkaalla lasilla. Läheltä katsottuna takasta erottaa, että päällys ei ole kaakelia vaan lasia. Tämä oli mielestäni tervetullutta vaihtelua.

NunnaUunin Blanka täyslasitettu (Kuva nunnauuni.com)
Pyysimme tarjouksen lasitetusta takasta, mutta suurempana Blanka-mallina. Saimme kyllä messutarjouksen heti käteen, mutta messujen jälkeen tarjoukseen liittyen olikin sitten tuhottoman vaikeaa saada lisätietoa. Sähköposteihin ei vastattu ollenkaan ennenkuin soitti asiasta viikon tai kahden jälkeen perään. Suurella lasituksella tehty takka oli NunnaUunin uusi tuote ja juuri asuntomessuja varten lanseerattu, mutta myyjillä ei ollut siitä kunnollista lisätietoa kuten hintatietoja tai muutosmahdollisuuksia. Tehdas jäi asuntomessujen aikaan kesälomalle ja vastauksia joutui odottelemaan useita viikkoja. Yritimme saada lisätietoa ja hintatietoja myös Tampereen myymälästä, mutta saimme "asuntomessutarjouksena" 1000 euroa suuremman hinnan samalle takalle kuin myyjä messuilla antoi. Internetistä ei löytynyt kyseisestä takkamallista minkäänlaisia todellisia kuvia, sillä takkamalli (tai lähinnä sen lasipäällys) on aivan uusi. Markkinoinnista NunnaUunilla ei ainakaan omasta mielestäni ole tuon taivaallista tietoa.

Ongelmana takkaneuvotteluissa oli myös se, että itse olisin halunnut tarkemmin eritellyn tai virallisemman näköisen tarjouksen (jollaisia Uunisepätkin tekee) mutta NunnaUunilta tällaista ei tuntunut saavan, vaan ainoastaan yksinkertaisen tarjouspaperin, jossa oli hinta ilman sen suurempia krumeluureja. Jostain syystä se ei vain herättänyt minussa luottamusta, mutta myyjä ei tuntunut ymmärtävän millaista paperia sitten olisin kaivannut - enkä taida enää oikein tietää itsekään. Sekään ei auttanut asiaa, että NunnaUunin luukku oli mielestäni ruma kuin rullatuoli. Kääntöpuolena tälle oli se, että ne ovat erittäin lujaa tekoa. Tätä demonstroi meille NunnaUunin takkojen asentaja, roteva mies, joka tasapainoili koko painollaan avoimen luukun päällä.

Kaikista näistä haasteista huolimatta isäntä oli ihastunut vuolukivitakkaan ja piti pintansa antaen NunnaUunille aikaa, vaikka itse olin jo monta kertaa äänestämässä jaloillani. Muutamaan kertaan tästä tuli sanaharkkaakin, kun koin sen olevan väärin, että ostamme takan yritykseltä, joka ei oikeastaan edes yrittänyt saada asiakkuuttamme. Valitsimme lopulta kuitenkin NunnaUunin vuolukivisen takan ja pääsimme tekemään tilauksen, kunhan loputkin lisätiedot ja tarkemmat erittelyt toimitussisällöstä saavuttivat meidät. Vakuutuimme vuolukiven hyvistä ominaisuuksista, joita ovat ainakin hyvä varauskyky ja hidas sekä tasainen lämmön luovutus. Valitsemamme takka on painoltaan lähes 2300kg, ja pitäisi pystyä tehokkaasti lämmittämään talomme suurehkoa avointa tilaa. NunnaUunilla korvausilma on myös johdettu suoraan takan sisään tulipesään, mutta niin että sen saa suljettua venttiilillä eikä ilmaa pääse jatkuvasti vuotamaan takan kautta sisälle taloon. NunnaUunin "Kultainen Tuli -palomenetelmällä" saadaan puut palamaan erittäin korkeassa lämpötilassa, joka vähentää haitallisia kaasuja ja nokipalon riskiä.

nunnauuni
Takkamme, lasijako (kuva NunnaUuni)
Takkamme, päältäliitos (kuva NunnaUuni)

Hormiksi meille tulee Härmä Air, teräksinen pyöreä hormi valkoisella pinnoitteella. Hormin asennamme itse, mutta takan hintaan asennus sisältyy. Budjetti -välilehdelle olen jo lisännyt takan ja hormin sovitut hinnat, vaikka niitä ei ole maksettu. Toimitus on alustavasti viikolla 6, jos siihen mennessä olisi hyvällä tuurilla lattiavalu tehty. Yhteenvetona voisin sanoa, että palvelun kannalta NunnaUuni ei tässä tapauksessa loistanut, vaan Uunisepät. Kaikesta huolimatta itse uskon siihen, että NunnaUunin tuote on erittäin hyvä. Toimituksen ja asennuksen sujuvuudesta pystyn kertomaan sitten lopputalvesta.

11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa. :) Olen törmännyt samaan välinpitämättömyyteen myyjien puolesta. Meillä karsiutu monta talotoimittajaakin tästä syystä.

    Kauniin takan valitsitte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin oon yleensä tosi herkästi karsinut yrityksiä palvelun perusteella. Nyt tuli vastaan ensimmäinen kerta, kun haluttiin sellainen tuote, jota ei pystynyt ostamaan muilta yrityksiltä vaan oli vaan oltava kärsivällinen. Toivotaan, että taistelu kannatti.

      Poista
  2. Olipa hienosti ja lennokkaasti kirjoitettu artikkeli! Lopullinen ratkaisukin löytyi vasta ihan viimeisiltä riveiltä (ihan niin kuin olisi lukenut murhadekkaria!)

    VastaaPoista
  3. Hei Karita! Kiitos arvokkaasta palautteestasi! Olemme pahoillamme, että messujen myyntitilanteen jälkihoito ei vastannut odotuksiasi kaikilta osin. Otamme mainitsemasi asiat huomioon, jotta voimme jatkossa palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin.

    On hienoa kuulla, että sinä ja perheesi valitsitte NunnaUunin täyslasitetun Blankan, jossa toteutuvat teille mieleinen takan ulkonäkö ja täysvuolukivitakan parhaat ominaisuudet. Uskomme, että tulisijavalintanne osoittautuu oikeaksi ja luotettavaksi ratkaisuksi ja voitte olla siihen tyytyväisiä.

    Oman NunnaUunin tilaamisen myötä uusi kotinne on jälleen askeleen lähempänä valmistumista. Toivotamme menestystä rakennusprojektillenne!

    Ystävällisin terveisin
    NunnaUuni Oy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistänne.

      Ikäviä asioita ei ole koskaan mukava kertoa, mutta jos siitä voi ottaa jatkossa oppia, se on sen arvoista. Jatkossa kerron mielelläni myös positiivisista kokemuksista, kun alkuhankaluuksista on nyt selvitty eteenpäin. Uskon tuotteenne olevan niin hyvä, että siitä myös tulee kerrottavaksi hyviä käyttökokemuksia.

      Hyvää syksyn jatkoa NunnaUunin tiimille :)

      Poista
  4. Hei Karita!

    Saitte meiltä Takkavisiolta kalliimman tarjouksen, koska myyjä jolta ostitte takan oli laskenut tarjouksen väärin. Luulin, että myyjä oli teille asiasta maininnut. Myyjä teki tappiokaupan, joka koitui teidän onneksenne. Tulette varmasti olemaan tyytyväisiä valintaanne, saitte erittäin hyvän takan erittäin hyvällä hinnalla! :) Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiitos viestistä.
      Meille ei ole aikaisemmin asiasta kerrottu, mutta kyllä se mielessä tietysti kävi, kun kauppaa ei kovin hanakasti haluttu viedä loppuun asti alkuperäisen tarjouksen jälkeen. Hormikin oli laskettu väärin tai lähinnä väärän pituiseksi asuntomessuilla, mutta siitä saimme lopulta todellisen hinnan, 400 euroa korkeamman, ja se on myös tulossa meidän maksettavaksi alkuperäisestä tarjouksesta poiketen.
      Tästä tuleekin mieleen, oliko sittenkin Uuniseppien malli toimivampi, kun tarjoukset annetaan messujen jälkeen rauhassa laskettuina eikä myyjälle tai asiakkaalle tule niin herkästi ikäviä yllätyksiä.

      On kiva, että saamme hyvän takan hyvään hintaan, mutta ei siitä silti jää hyvä kovin hyvä mieli, kun tiedetään että nyt sitten teemme NunnaUunille tappiota ja kauppa oli myyjän puolesta ns. ikävä asia. Olisimme kuitenkin asiakkaana halunneet olla iloinen asia NunnaUunille.
      Blogin avulla voin onneksi kuitenkin kertoa myös positiivisista kokemuksista valmiin takan ja sen toimivuuden suhteen ja olemme myös luottavaisia että niitä tulee.

      Teidän miesmyyjästänne/asentajastanne, jonka tapasimme, haluaisin sanoa positiivista palautetta. Hän lopullisesti vakuutti meidät vuolukivitakoista, ja muun muassa luukkujen laadusta.

      Hyvää syksyn jatkoa myös Sinulle.

      Poista
    2. Hei.

      Olipa mielenkiintoinen kommentti Takkavisiolta. Onkohan jäänyt kuluttajamarkkinoinnin lainalaisuudet ymmärtämättä. Ei asiakasta voi syyllistää myyjän tekemästä virheestä, vaikka tappiota syntyykin. Yrityksen on huolehdittava, että myyjällä on riittävästi resursseja hoitaa työnsä oikein.

      Myyjä edustaa yritystä. Jos myyjä mokaa, yritys ottaa iskun, niin se vaan menee. Vastuullinen yrittäjä ei teilaa työntekijäänsä julkisella foorumilla, vaan hoitaa asian firman sisäisesti. Yksittäisen työntekijän sormella osoittelu on lyhytnäköistä ja vastuutonta. Nunnauuni vastasi asiallisesti Karitan palautteeseen, Takkavisio tahrasi maineensa ainakin minun silmissäni. Tiedän nyt mistä en takkaani osta!

      Poista
    3. Moikka. Kiva kun osallistuit keskusteluun.
      Täss on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, mikä on yleinen rakennusalalla. Yrityksillä on usein monia eri myyntiedustajia ympäri Suomen. Nämä edustajat myyvät yrityksen tuotteita mutta ovat kuitenkin itsenäisiä ja tekevät bisnestä itselleen.
      Asuntomessuilla teimme kauppaa aivan toisen paikkakunnan edustajan kanssan kuin omamme, mikä olisi ollut juuri Takkavisio. Meidän tapauksessamme ja kirjoittamassani tekstissä tulee se vaikutelma, että Tampereen myymälässä myydään paljon kalliimmalla takkoja kuin muualla, vaikka kyse oli virheestä. Takkavisiolla on omalla tavallaan perustellut intressit osoittaa virhe, sillä kyse ei ollut heidän omasta työntekijästään vaan "kilpailevasta" myyntiedustajasta, ja he eivät halua tämän vaikuttavan omaan myyntiinsä. Siitä huolimatta tämä virheen esiintuominen ei välttämättä edustettavan yrityksen kannalta ole paras mahdollinen vaihtoehto - ja kuten mainitsitkin, syyllinen olo siitä itselle tuli vaikka se ei ollutkaan oma vikani.

      Poista
  5. Meillä on myös takka suunnitteilla, ja mietin juuri pitäisikö ottaa umpinainen vai lasinen takaluukku. Harmillista ettet ole ollut saanut tarpeeksi kattavia tarjouksia tai tietoa vaihtoehdoista. Itse olemme saaneet hyvät tietopaketit heti tarjouksien yhteydessä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...