lauantai 13. elokuuta 2016

Rakennusluvan bumerangi saatu!

Juuri kun eilen olin ajatellut, että rakennusluvassa menee vielä useampi viikko, saimme sähköpostiin viestin rakennusluvan käsittelystä tiistain ennakkopalaverissa. Ylöjärvi oli perinteensä mukaisesti löytänyt hakemuksesta korjauskehotuksia, joista parikin oli mielestämme aiheettomia. Jonkin verran oli kyllä omassakin työssä vikaa. Teksti on pitkä ja sisältää paljon havainnollistavia kuvia. Sivun latautuminen voi siis kestää normaalia kauemmin.

rakennuslupa korjauslista

Ensimmäisenä puutelistalla on hallintaoikeuden näyte. Ylöjärvellä se tulee lähes aina huomautuksena korjauslistaan. Heidän protokollansa mukaan rakennuslupahakemus tarkastetaan aina ensin ennakkopalaverissa, jonka jälkeen tonttiasiamies lähettää kerrosalan perusteella lasketut liittymälaskut ja vuokrasopimusluonnoksen tai kauppakirjaluonnoksen rakennusluvan hakijalle. On jokseenkin hölmöä, että hallintaoikeuden näytteen puutos laitetaan korjauslistalle aivan kuin hakija olisi tehnyt jotain väärin, vaikka heidän järjestelmänsä vain nyt on tällainen. Ylöjärvelle pisteitä kuitenkin siitä, että rakennuslupaprosessi on niin nopea. Nyt näyttää siltä, että meidän lupa tulisi noin 3-4 viikossa.

Toisena listalla on RH2-lomake. Tässä pääsimme omakohtaisesti kokemaan sitä "eipäs, juupas" -meininkiä. Kävimme siis rakennusvalvonnassa ennakkokäynnillä kesäkuussa, ja kysyimme silloin tarvitseeko meidän täyttää RH2-lomaketta. Rakennustarkastaja sanoi silloin, että kyseistä lomaketta ei tarvita. No lomake on nyt täytetty (yksi onneton rivi..) ja odottaa lähtöä Ylöjärvelle.

RH2. Eikö näitä tietoja olisi saanut johonkin muuhun
lomakkeeseen ympättyä?

Listan kolmas kohta pyrki vetoamaan asemakaavamääräykseen, 171§, vaatien hulevesisuunnitelmaa asemapiirrustukseen. Asemakaavamääräyksessä sanotaan tarkalleen ottaen "hulevesien imeytys- ja viivytysrakenteet tulee esittää rakennusluvan hakemisen yhteydessä".
Alla on kuvakaappaus LVI-asemapiirroksesta, jonka toimitimme rakennuslupahakemuksen liitteenä. Kuvassa näkyy viivytys- ja imeytysrakenteet, sekä liitteenä oli kuva viivystyskaivosta ja sanallinen selostus toteutuksesta. Olemme siis toimineet kaavamääräysten mukaisesti eli esittäneet rakennusluvan hakemisen yhteydessä hulevesisuunnitelmat. Rakennusvalvonta haluaa nyt kuitenkin nämä juuri asemapiirustukseen. Tämä on käytännönkin kannalta naurettavaa, sillä LVI-suunnittelijahan on ottanut meidän suunnittelijan piirtämän valmiin asemapiirustuksen ja lisännyt siihen putket. Kuvan nimeksi tuli siten "LVI-asemapiirros". Nyt meidän pitäisi saada talon lupakuvien piirtäjä tekemään sama asia, minkä LVI-suunnittelija on jo tehnyt. Tuloksena kuvakin olisi muutamaa putkea lukuunottamatta täysin samanlainen. Ei voi ymmärtää.


hulevesisuunnitelma lvi-asemapiirros

viivytyskaivo
LVI-suunnittelijan tekemä LVI-asemapiirros ja sen hulevesisuunnitelmat

Seuraava rivi aiheutti hämmennystä: "naapuritontit 6 metriin saakka" ? Kuudesta metristä arvasin, mitä asia koskee ja kaivoin suunnitteluohjeesta seuraavan osion: "Naapurirakennuspaikkojen rakennukset, jotka sijaitsevat kuutta metriä lähempänä rajoista, tulee esittää asemapiirroksessa".



Meidän naapurissa länsipuolella on lähes valmis rakennus, joka on piirretty asemapiirrokseemme. Itäpuolen tontti on luonnontilassaan, eikä siinä ole vielä mitään rakennuksia. Nyt kuitenkin sen tontin haltijoilla on myös rakennuslupahakemus sisällä tai juuri hyväksytty, ja meidän olisi siis pitänyt heidän suunnittelemansa rakennuksen sijainti merkitä omaan hakemukseemme. Korjausvaatimuksen johdosta meidän siis pitäisi piirrättää ja teettää kopiot omasta asemapiirroksestamme uudelleen, koska tällä välin naapurin suunnitelmat ovat edenneet, vaikka tontilla ei vielä "sijaitse" yhtään rakennusta (!)




Suunnitteluohjeen mukaan katon värin tulee olla harmaa, ja me olimme merkinneet sen mustaksi. Tämä oli meidän virheemme, sillä alla olevan kuvan perusteella tulkitsimme että tuo oikean puoleinen väri on kyllä jo musta, ja sitä saisi käyttää. Nimetään se nyt sitten vaikka tummanharmaaksi papereihin, aivan sama.

Rakenneleikkaus meiltä tosiaan puuttui, sillä saimme sen vasta nyt jälkikäteen rakennekuvien myötä. Saimme niitä tosin vain kaksi kappaletta, joten täytyy selvittää pitäisikö niitä saada painatettua lisää vai riittääkö rakennusvalvontaan yksi kappale. Viimeinen korjauslistan kohta oli naurettava, sillä se oli vain muistutus käyttöönottokatselmusta varten, eikä voida millään toimittaa tällä hetkellä rakennusvalvontaan lomaketta, joka saadaan vasta sitten kun talo on jo pystyssä ja vaippa ummessa.

Korjauslistalla oli vain asioita, mitä en todellakaan osannut odottaa. Olin tyytyväinen siihen, että hakemuksessa oli loppujen lopuksi melko vähän pielessä ja korjauspyynnöt olivat lähinnä saivartelua eikä todellista mokailua hakemuksen teossa. Ensi viikolla siis olisi käytävä rakennusvalvonnassa viemässä pari puuttuvaa paperia ja sanomassa pari valittua sanaa. Tällä hetkellä ajattelen, että uutta asemapiirrosta emme tilaa, vaan piirrän sitten vaikka itse viivoittimella naapurin kuvitellun rakennuksen meidänkin kuviin. Katsotaan kumpi voittaa, byrokratia vai rakennusluvan hakija.. Onneksi käytiin jo hankkimassa raksapaku, sillä kohta päästään tositoimiin, jos ei sitä ennen suututeta rakennusvalvontaa!


Raksapaku




2 kommenttia:

  1. Hei!
    Ja onnea projektillenne.. Muutama kyssäri/ kommentti tuli tätä lukiessa mieleeni.

    Miksi teiltä vaadittiin RH2 lomake? Kyseinen lomake vaaditaan silloin kuin uuteen rakennukseen tulee useampi kuin yksi asuinhuoneisto.

    Tuosta itäpuolen tontin rakenushankkeen etenemisestä teillä ei ole/ tarvitse olla mitään tietoa, riittää että asemakuvaan on merkitty naapuritontin rakennusalueen rajat.

    Katon väri. Harmaa= harmaa! Ei musta.

    Lupakuviin tuleva rakenneleikkaus ei tarvitse olla rakennesuunnittelijan tekemä, vaan arkkitehtisuunnittelijan, jossa lähinnä osoitetaan rakennuksen täyttävän vaadittavat u-arvot. (Pitäisi kuulua talopakettitoimitukseen?)

    Viimeisin huomautus tullenee energiaselvityksestä? Jos siellä on käytetty vuotolukuna alle 4, niin huomautus on aivan aiheellinen. Tiiveysmittausta ei ole pakko tehdä, mutta tällöin lukuna käytetään 4:sta.

    Tässäpä näitä. Tuosta hulevesien imeytyksestä en lähde kommentoimaan mitään.(mielestäni tarvittava selvitys on toimitettu hakemuksen mukana?) ARK asemakuvasta on ilmeisesti vain puuttunut teksti "hulevedet erillisen LVI-suunnitelman mukaan". tms..

    VastaaPoista
  2. Moikka! Kiva kun kommentoit ja kiitos tsempeistä.

    RH2-lomakkeen vaatiminen on itsellenikin edelleen mysteeri. Rakennustarkastaja sanoi ennakkotapaamisessamme, että sitä ei tarvita. Kuitenkin se sitten haluttiin jostain syystä, jota en saanut tietooni.

    Omasta mielestänikään ei ole millään tavalla loogista, että meidän pitäisi tietää suunnitteilla olevasta itäpuolen talosta. Kysyessäni asiaa rakennusvalvonnasta sanottiin, että paloetäisyyksien vuoksi naapurin rakennukset kuitenkin pitää kuvassamme näkyä, joten teimme työtä käskettyä ja lisäsimme ne.

    Katon värimoka huvitti itseänikin, harmaahan siellä ohjeessa sanottiin. Itselle oli lähinnä jäänyt mieleen muistikuva ohjeessa olleessa havainneväriskaalasta eikä niinkään värin nimestä. Muistin oikeassa reunassa olleen värin aivan mustaksi. Sekin oli helppo vaihtaa kuviin ja talomme toimitussisältöön.

    Rakenneleikkauksen toimittaminen on sikäli nurinkurista talopaketeissa, sillä se ei ole osa varsinaisia pääpiirrustuksia, ainakaan Kastellilla. Heillä suunnittelija (koulutus rakenneinsinööri vaikka käytännössä tekee arkkitehdin hommaa kuvia piirtäessään) piirtää vain talon pääpiirrustukset, jonka jälkeen rakennesuunnittelija tekee kaikki rakenteeseen liittyvät kuvat. Ne tulivat siksi vasta ns. tokassa satsissa kuvia. Tulivat kuitenkin hyvin nopeasti ja ne saatiin luvan liitteeksi. Rakennuslupa-arkkitehti kertoi, että haluavat u-arvojen lisäksi nähdä talon erinäiset liitoskohdat, että ne tehdään rakennusteknisesti oikein.

    Viimeinen huomautus tuli juuri energiaselvityksestä. Mielestäni johdonmukaista olisi kuitenkin laittaa kyseinen huomio vasta myönnettyyn lupaan, tyyliin "lupa myönnetty. Muistattehan että ennen käyttöönottotarkastusta tulee toimittaa..". Kyseisessä listassahan sanotaan, että luvan käsittelyä jatketaan, kun kaikki mainitut selvitykset on toimitettu. Nythän käsittelyä jatkettiin ilman että viimeiselle kohdalle tehtiin mitään. Tällaisiin vääränlaisiin sanamuotoihin ja huonosti tehtyihin ohjeisiin tartun itse helposti.

    Hulevesistä meille sanottiin, että niiden on oltava varsinaisessa asemapiirroksessa, koska LVI-kuvia ei säilytetä rakennusvalvonnassa, vaikka ne liittäisi hakemukseen, vaan ne menevät sinne tekniselle puolelle vai mikä olikaan. Tehtiin siis asemapiirrokseen lisäys hulevesiputkista, kuten käskettiin.

    Joka tapauksessa rakennuslupa-asiat ovat edenneet hienosti ja meille on myönnetty lupa. Postauksen aiheesta ajattelin tehdä kun paperinen lupa tippuu postiluukusta, eikä se vielä ehtinyt tällä viikolla.

    Toivottavasti luet blogia jatkossakin, kommentit ovat aina virkistäviä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...