keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Välipohja levytetty

Tämän viikon alku on mennyt isännällä välipohjan levyttämishommissa. Kastellin sateelta suojaan -urakkaan ei kuulu välipohjan vanerointia, mikä mielestämme on hiukan merkillistä. Tarkoituksena ilmeisesti siis olisi, että runko pystytettäisiin kokonaan telineiden avulla ulkopuolelta (tai että asentajat kekkuloisivat välipohjan palkilta toiselle yläkerrassa). Onneksi isännällä oli osaavia ohjastajia paikan päällä, niin työn sai hyvin alulle.

Maanantain työn aloitus. Keskellä olohuoneen korkea tila

Talon pohjoissivu ja pääoven aukko. Isäntä "katolla" eli yläkerrassa.

Talvi on kurjaa rakentamisaikaa, kun kaikki työkalut eivät ole tehty kestämään pakkasia. Uusi Sencon naulapyssy kuoli jo yhden vuorokauden jälkeen käyttöönotosta. Aivan liian varhainen kuolema johtui ilmeisesti tiivisteiden pettämisestä kylmyydessä. Onneksi asentajamme antoi lainaan oman paremman naulapyssynsä. Sekin oli kyllä Sencon, mutta pari sataa euroa kalliimpi ammattivehje.

Talvi näkyy myös raksablogin kuvamateriaalissa, kun on ollut vaikeaa ehtiä valoisan aikaan tontille. Jatkossakin on siis tiedossa synkkiä ja tärähtäneitä kuvia tai raksavalojen loistetta. Sainpas kuitenkin tänään napattua yhden kuvan, jossa päivänvalosta on vielä jäljellä häivähdys. Hirvitti kiivetä yläkertaan kolmen metrin korkeuteen heppoisia tikapuita pitkin. Näkymät olivat kuitenkin sen arvoiset.

Juuri ennen pimeän tuloa räpsäisty kuva. Vasemmalla korkea tila, takana meidän makuuhuone ja parveke.
Alakerrassa meillä on hiukan sotkuista, ja olohuoneessamme seisoo haki-telineen alkua. Pelkäsimme talon suunnitteluvaiheessa, että olohuoneen 5,5m korkeasta tilasta olisi tulossa kuilumainen, eli liian kapea ja jokseenkin merkityksetön. Suurensimme suunnitelmissa ollutta välipohjan aukkoa sen vuoksi pariinkin kertaan. Nyt näyttäisi siltä, että kuilumaisuudesta ei ole mitään pelkoa, vaan tilasta olisi tulossa avara ja ilmava.

Olohuone keittiön suunnasta katsottuna


Talvi alkoi hellimään isäntää tänään, kun vanerointi oli loppusuoralla. Lumiharja heilui ja askelta sai varoa kahta kauheammin, ettei vain liukastu kolmen metrin pudotukseen. Työ tuli kuitenkin valmiiksi. Lämpimät kiitokset aina niin ahkeralle isännälle. Huomenna asentajat pääsevät aloittamaan toisen kerroksen runkopystytyksen. Katon paikoilleen nostaminen on arviolta viikon päässä. En malta odottaa, että saadaan katto pään päälle!

2 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoista lukea teidän projektista. Meillä on vasta alkamassa koko homma, mutta meillä ajatuksena myös tehdä sisähommia itse mahdollisimman paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kävin myös teidän blogissa ja kiva päästä seuraamaan rakentamista Tampereelle ihan alusta asti, sillä Hervantajärvi oli meille yksi vaihtoehto. En tiennytkään, että Vuoreksestakin arvottiin nyt tontteja. Tsemppiä projektiin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...