tiistai 12. heinäkuuta 2016

Asuntomessukuvia ja kuulumisia

Tänään kävimme jälleen tapaamassa Kastellin myyjää. Olimme ajatelleet, että enää ei tarkistuskuvia tarvitse ottaa, mutta koska muutoksia oli vielä useampaan paikkaan, teetetään vielä yhdet ennen rakennuslupakuvia. Viimeksikin tarkistuskuvat tulivat päivässä, joten toivottavasti tässäkään ei kauaa kestä. Kävimme myös läpi talon ikkunoita ja ovimalleja sekä niiden värejä. Viimeiset viilaukset vievät yllättävän paljon aikaa.

Parilta maaurakoitsijalta olemme saaneet nyt tarjouksia, ja meinasimme lentää takapuolillemme kun saimme arvion pohjatöiden hinnasta. Ensimmäinen urakoitsija tarjosi pohjatöitä tuntityönä ja arvio niiden hinnasta oli yli 36 000 euroa eikä perustukset vielä kuuluneet siihen mukaan. Vähän aikaa ryvettiin pohjamudissa, että eihän taloa saada tehtyä näillä hinnoilla ollenkaan. Toisen urakoitsijan kanssa keskusteltuamme olotila hiukan helpotti, sillä arvio töiden kestosta oli maltillisempi.

Todellisuus on kuitenkin se, että tonttimme on kivikkoinen ja siinä on korkeuseroja. Talon lattian pintaa on tarkoitus korottaa tonttiin nähden melko paljon eikä täyttöjen hinta siksi varmastikaan jää alle 10 000 euron, ja räjäyttämiseenkin täytyy varautua. Tontin valinnassa kustannuksia olisi voinut arvata tulevan normaalia enemmän. Pidämme kuitenkin siitä, että tontti on mäen päällä ja talo asettuu mukavan korkealle muuhun ympäristöön nähden. Täytynee siis viilata vielä budjettia ja miettiä, mistä muusta voisi säästöjä löytyä.

Kävimme eilen asuntomessuilla, ja vaikka kokemus oli jälleen erittäin antoisa, kärsimme "asuntomessukrapulasta". Tuntuu raastavalta, kun näkee toinen toistaan hienompia taloja valmiina odottamassa asukkaitaan, ja oma talo on niin pitkään ollut vasta paperilla/ajatuksina eikä loppua (eli edes rakentamisen alkua) näy. Pakko vaan toivoa, että tämä mahdollisimman pitkälle viety suunnittelutyö kantaa hedelmää, ja rakentaminen olisi sitten alettuaan mieluisampaa. Harmittavalta tuntuu myös upeiden pintamateriaalien ja yksityiskohtien näkeminen ja niihin ihastuminen, kun pitää samaan hengenvetoon todeta itselleen, ettei omassa talossa ole mahdollista laittaa esimerkiksi kylpyhuoneeseen yli 100€/m2 maksavia kaakeleita. Ideoita voi silti toki hakea, ja koittaa jäljitellä tyylejä joillakin halvemmilla tavoilla ja materiaaleilla. Hienoja lopputuloksia saa tehtyä pienemmälläkin budjetilla.

Omasta mielestäni parhaita paloja asuntomessuilta laitan tähän kuvina, mutta en millään muista ulkoa mistä talosta kukin kuva on. Sen tiedon saan tarvittaessa kaivelemalla, jos joku välttämättä kaipaa lisätietoa jostakin kuvasta. Kuvat on räpsitty mahdollisimman nopeasti ihmistungoksen keskellä, joten laatu ei ole paras mahdollinen.

Upea saunan efektiseinä. Omaan saunaan ei onnistu, kun saunan leveys ei riitä.
Ihanat seinävalot
Hieno kuva sängyn päädyssä. Itse kuitenkin kannatan sängyn päätyä joka suojaa seinän pintaa paremmin.
Erikoinen suihkun seinä. Lienee jonkinlaista vinyyliä.
Valot hauskasti sängyn alla. Suurta käytännön hyötyä en usko niillä olevan.

Ihanan tunnelmallinen wc, ja kaunis kaakelointi. Peilin taustavalo sekä kaappien alta
 tuleva epäsuora valaistus toimivat hyvin yhdessä. Miksikään meikkaushuoneeksi ei taida soveltua.

Korkean tilan ikkunat tuovat ihanasti valoa sisään. Tämä näkymä on muutoin samankaltainen kuin meidän talossamme tulee olemaan, mutta tässä on lisäksi tehty parviosa, joka toimii myös hienosti.

Meidän isäntä mittaili vessoja, jotta hahmottaisi omaa tulevaa vessaa paremmin.

Ylös-alas-valot olivat hyvin yleisiä. Jotakin tällaisia meillekin voisi tulla. Melko mahtipontinen talo muuten.
 Jälleen ihana sisäseinävalo. Tällaisesta bling blingistä itse tykkään.

Tämän makuuhuoneen muistan parhaiten, Villa Tangosta.
Syvennyksen avulla tehty tehoste ja sängyn pääty toimii loistavasti ja tekee huoneesta "täyteläisen".
Aloin heti miettimään, miten itselle saataisiin kyseisenlainen seinä tehtyä.

 Ihastuin tähän tapettiin.

 HP Parviaisen Ankkuri -talosta. Tosi paljon oli käytetty katossa tehostetapettia led-valoilla.
Tykkään valtavasti!

Tämä pesuhuoneen hylly oli hieno. Jonkinlainen muurattu hylly olisi meillekin tulossa. 
Emme ole vielä päättäneet, olisiko se tehty syvennyksenä vai ulokkeena.
Hartsipinnoitettu seinä. Ihanan selkeä ja varmasti helposti puhdistettava, saumaton. Harkittava investointi.
Tykästyin myös luonnonkiven tyylisiin seiniin ja lattioihin kylpyhuoneessa.

Jekku -talossa ihana välitilan bling bling -lista. Kuvassa ei näy, kuinka ihanasti valolista kimmelsi.
Sympaattinen puutarhapöllö, jolla valosilmät.
Kohteissa oli toinen toistaan kauniimpia kattolamppuja.
Tämä lattia näyttää hauskasti puupinnalta olematta sitä oikeasti.

Upeita istutusalueita oli lähes joka pihassa.

Kaunis tapetti makuuhuoneeseen. Tällaisen voisin laittaa itsellekin, jos löytyisi jossakin muussa sävyssä. Sänky kaipaa mielestäni tässäkin jotakin päätyä

Tähän saunaan kiinnitin huomiota, koska on melko perinteinen sävyiltään ja kooltaan.
Tätä tyyliä meille varmaankin tulee.

Nyt on ollut sähkömiehellä töitä. Seinässä oli pieniä kolosia, joissa jokaisessa oli led-valo sisällä.


Viimeisessä kuvassa meidän isäntä laahustaa loppupäivästä jo väsyneenä. Kuvan Blanka -takasta saimme NunnaUunilta tarjouksen, jota harkitsemme. Takka on vuolukiveä, ja päällystetty valkoisella lasilla. Tilaus pitäisi tehdä messujen aikaan, joten päätöksiä tulee piakkoin eteen. Kerron takkojen vertailusta myöhemmin lisää. Rakennuslupahakemuksen suunniteltuun jättöaikaan on alle kolme viikkoa, joten jännäksi menee päästäänkö tavoitteeseen. Hakemukseen liittyviä lappusia täytetään jo kuumeisesti..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...