tiistai 6. syyskuuta 2016

Raksaviikko 2 alkoi ja maatyöt jatkuvat

Raksaviikko 2 alkoi tänään ja tontilla tapahtuu hiljalleen edistystä. Etupihan puolella tulevan autokatoksen alla on vielä valtava monttu ja pois vietävää kiveä, mutta takapiha on jo tasattu sopivaan korkoon ja multaakin kasa tuotu. Viimeisetkin räjäytykset on tehty ja louhinnassa syntyneitä murskeita on voitu joissakin kohdin käyttää hyödyksi tontin täyttämiseen.

Tieltä päin katsottuna, tulevan autokatoksen kohdalta
Tasattua takapihaa
Talon alla alkaa olla riittävää monttua

Tuntuu mahtavalta nähdä jo niin sanottua valmista pintaa, vaikka välillä tuntuu että etenee todella hitaasti. Kaivinkonekuljettajaa emme nähneet eilen tai tänään tontilla, sillä hän oli jo kolmen aikoihin lähtenyt kotiin. Kuorma-auton kuljettajat tulivat vuorotellen tontille ja siirtyivät kaivinkoneen rattiin täyttämään itse oman kuormansa. Sinänsä tämä on hienoa, koska tontilla ei työntekijät vietä aikaa toimettomana. Valitettavasti kuitenkin kuorma-auton kuljettajat olivat melko hitaan näköisiä kaivinkoneen käyttäjiä, ja yhtä kuormaa saatettiin puolikin tuntia täyttää. Vaikea sitten arvioida, kumpi olisi halvempaa, kuorma-auton nopeampi täyttäminen ja kaksi palkkaa nostavaa työntekijää vaiko vain yksi palkkaa nostava työntekijä, mutta selkeästi hitaampi toiminta ja kuorma-autojen seisominen tontilla.

Tontille tuotiin tänään Meltexin putkitarvikkeet, ja torstaina isäntä pääsee kaivinkonekuskille lapiomieheksi tekemään putkiasennuksia tontille. Muuta edistystä on esimerkiksi sähkösuunnitelmien pistekuvien valmistuminen ja se, että saimme sähkökeskuksen sekä sen asennuksen tilattua. Kastellin asiakaspalveluun laitoin maanantaina "pyyhkeitä" sähköpostilla, sillä olemme yrittäneet jo kaksi viikkoa saada perustusleikkauksia dwg-tiedostona. Perustussuunnittelijamme saisi tiedostosta kopioitua perustusten rakenteen perustussuunnitelmaan, sillä on turha piirtää ne alusta uudelleen, kun se on kertaalleen Kastellin puolesta jo tehty. Saimme sitten vihdoin eilen tiedoston käyttöömme, ja piakkoin perustussuunnitelma valmistunee. Valutilauksen olemme jo tehneet, mutta yli viikon ajan olemme odottaneet Henrialta tietoa siitä, koska he pääsisivät valun tekemään. Tämäkin odottelu alkaa piakkoin ärsyttämään.

Rakennuspaikan sijainnin merkintä sekä aloituskokous on tilattu ensi viikon keskiviikoksi, 14.9, ja rakennuslupamme on tällä viikolla lainvoimainen. Tänään kävimme ostamassa kevytpeitteitä rakennustarviketoimitusten suojaamista varten, ja kuormalavoja olemme saamassa noin parikymmentä tuotavaksi tontille tarvikkeiden säilytystä varten. Työkalujen kilpailutus on tehty loppuun ja ensimmäiset isot ostokset päästään pian tekemään. Jonkinlainen työmaasuunnitelma varastointiin ja jätteiden käsittelyyn pitäisi vähitellen tehdä.

Poika viihtyi tontilla hyvin

2 kommenttia:

  1. Kerrankin blogi,jonka jaksoin lukea alusta loppuun! Todella paljon asiatekstiä. Sekä seikkoja, joita ei itse ole osannut huomioida lainkaan. Jäämme seuraamaan rakennustaivalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva kun tykkäät! Yritän jatkossakin tuottaa hyvää, asiapitoista sisältöä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...